sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Pohdintaa vallasta, kiusaamisesta ja sivustakatsomisesta

Älkäämme syyttäkö maailman pahuudesta hirmuhallitsijoita, syyttäkäämme itseämme. Jos me heti ensi metreillä tekisimme tyhjäksi tyrannin piirteitä omaavan henkilön aikeet, emmekä vain nyökkäilisi vieressä, niin maailma kenties muuttuisi haluamaamme, parempaan suuntaan.

Me vain annamme niin kovin paljon herkemmin vallan sille, joka sitä kovaan ääneen vaatii, kuin sille joka puhuu kuiskaten demokratian puolesta ja antaa ensin puheenvuoron kaikille muille.

Usein käy niin, että siinä vaiheessa kun tämä valistunein on kuunnellut kaikkia ja alkaa muodostaa kuulemaansa perusteella kaikille mahdollisimman yhteistä lausuntoa, on despootti jo koonnut jenginsä vaientaakseen vaaralliseksi aistimansa valistajan.

Jos valistaja ei pääse hengestään, hän voi päästä terveydestään, vapaudestaan, sanavapaudestaan, omaisuudestaan, kotiseudustaan, ystävistään ja niin edelleen.

Meitä sivustakatsojia tilanne harmittaa, ja saatamme yksityisesti sitä manailla ja surra,mutta siihen se yleensä jääkin. Olemme vain tyytyväisiä, ettemme itse ole hänen  asemassaan.

Juuri tämä on meidän heikkoutemme: raukkamaisuutemme. Olemme itse pelastuneet, on parempi olla hiljaa, ettei käy pahemmin.

Me yritämme puolustautua sillä, että on vaarallista ryhtyä pullikoimaan voimakkaammalta vaikuttavaa vastaan. Siinä se tunnustus tuleekin, alkusyy, miksi valta siirtyy hirmuvaltaisia otteita osoittaville: pelkuruus.

Eikö tusina valittuneenmpaa pelkuria voisi lyöttäytyä yhteen ja sanoa yhdelle pullikoijalle, että koetahan käyttäytyä sivistyneesti, tai nauraa tämän valtapyrkimykset pihalle?

Me puolustaudumme sillä, että tällä pullistelijalla on vahvoja kavereita, että siinä voi käydä huonosti. Totta, siinä käy huonosti demokratiallemme. Siinä vaiheessa olemme jo antaneet vallan niille, jotka eivät sitä ansaitse. Peli on menetetty, eikä se tule siitä ainakaan paranemaan.

Tyranni, olipa tämä viekkaasti viisas tai ilkeä pirulainen, kerää ympärilleen näköalattomia ja negatiivisesti elämään suhtautuvia hännystelijöitä, joilla on vähemmän jakoa valistuneiden parissa.

Tyrannin seurassa he voivat tuntea itsensä joksikin, vahvaksi ja tärkeäksi. Tyranni antaa heille hienoja virkanimiä ja uniformuja.

Me sivustakatsojat voimme nauraa salaa partaamme, ymmärtämättä, mitä asioihin puuttumattomuudesta seuraa.

Siitä on todisteita niin 30-luvun Saksasta, Ruandasta, entisestä Jugoslaviasta, yhtä lailla kuin ihan jokaisen omalta koulun pihalta tai entiseltä tai nykyiseltä työpaikalta.

Valistuksen ja sivistyksen viholliset ovat jostain syystä paremmin hereillä kuin sen puolustajat.

Maailman pahuus ei ole vain pahisten vika, vaan meidän hyväntahtoisten hölmöjen, jotka emme puutu silmiemme edessä tapahtuvan pahuuden syntyjuuriin.

8.2.2015 Kari Rissanen