Uuden vapaamman alkoholilain puolesta

1 § Lain tarkoitus. Tämän lain tarkoituksena on alkoholin kulutusta ohjaamalla ehkäistä alkoholipitoisista aineista aiheutuvia yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja.

Häviääkö laissa mainitut haitat, joita kutsun tästä eteenpäin kirjoituksessani ”alkoholi ongelmaksi” sillä, että sitä ei virallisesti valmistettaisi ollenkaan ja sen olemassaolo kielletään?

Ei, koska alkoholia valmistettaisiin edelleen joka tapauksessa epävirallisesti. On aina valmistettu ja tullaan valmistamaan.

Häviääkö alkoholi ongelma sillä, että sen saatavuutta rajoitetaan hyvin pienelle aikajanalle ja alueelle?

Ei, koska juuri rajaus ohjaa hankkimaan alkoholia enemmän ja samalla kuluttamaan sitä enemmän. Maissa joissa alkoholia saa ”ympärivuorokauden”, ei tarvitse hosua eikä hamstrata ja täten ihmiset eivät juokaan humalahakuisesti vaan niin sanotusti sivistyneemmin.

Häviääkö alkoholi ongelma sillä, että niin sanottujen kulinaristisempia juomien, esimerkiksi vahvojen oluiden, laatuviinien ja liköörien hankittavuutta rajoitetaan ja estetään niin ettei niiden harrastajat ja valmistajat voi kohdata aidolla tavalla? Ei häviä, koska näillä juomilla ja alkoholiongelmaisilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Sillä ainoastaan vaikeutetaan elinkeinotoimintaa.

Nythän pienpanimot ja viinien tai liköörien valmistajat eivät voi myydä tuotettaan suoraan annoksina joten asiakas ei voi maistaa tuotetta paikanpäällä. Jos valmistajalla lain vaatimat edellytykset täyttyvät, asiakas voi ostaa tuotetta mukaansa sikana säkissä, tai hän joutuu hankkimaan sen valtion alkoholiyhtiön kautta. Miten tämä temppuilu estää jotenkin alkoholipitoisista aineista aiheutuvia yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja?

Alkoholi ei ole yhtä kuin ongelma. Kyllä, alkoholilla saadaan luotua ongelmia, helpostikin, mutta alkoholista voidaan nauttia myös ilman ongelmia. Etelä-Euroopan valtiot ovat hyvä esimerkki siitä, että vapaampi alkoholilaki ei luo ongelmia vaan ohjaa sivistyneempään alkoholin käyttöön.

Naurettavuuksiin asti rajoitettu alkoholipolitiikka johtaa juuri päinvastaiseen tulokseen mihin sillä pyritään. Kaiken lisäksi se ylläpitää ja lisää esimerkiksi Virosta haettavan alkoholin määrää, josta iso osa päätyy juuri ongelmakäyttäjille. Niistä juomista valtiolta jäävät verotulot saamatta mutta ongelmien hoito jää kuitenkin valtiolle...

Hyvää tarkoittavalla mutta väärään suuntaan johtaneella alkoholilailla on uhrattu alkoholin ongelmakäyttäjiksi jo monta sukupolvea. Huoli alkoholin ongelmakäytöstä ja erinäisistä seurannaisvaikutuksista on aiheellista ja juuri senkin takia olisi aika kirjoittaa uusi vapaampi alkoholilaki.

Alkoholilaki on rakennettu sen heikoimman lenkin, ongelmakäyttäjän mukaan, mutta sillä on kaikkein vähiten vaikutusta juuri tämän ongelmakäyttäjän alkoholin käyttöön. Kaikkien muiden sivistynyttä alkoholin käyttöä se kyllä vaikeuttaa. Ongelmakäyttäjä löytää alkoholinsa vaikka se olisi kokonaan kielletty.

Muutamia havaintoja Portugalista

Portugali on pieni maa, jolla on suuren maisemat. Tämän olen sanonut ennenkin eikä se ole miksikään muuttunut. Aivan upea paikka ja uskon, että ihmisetkin ovat ystävällisiä. Mutta tätä jälkimmäistä olen alkanut epäillä, kun olen seurannut kehonkieltä ja kasvojen ilmeitä heidän keksinäisissä satunnaisissa kohtaamisissa. Tilanteissa voidaan vaihtaa ihan rakentavasti sanoja ja hymy on herkässä, mutta poistuja saa kyllä usein peräänsä monenlaista jupinaa ja ilmettä.

Odotin Portossa junaa kahvilassa yhden tunnin ja seurasin, miten neljän arvatenkin jo eläkkeellä olevan herrasmiehen ryhmä kommunikoi. Keskustelun ohessa seurattiin ohikulkijat, heitä selvästi tunnistettiin tai muistettiin eri yhteyksistä, joitain jopa tervehdittiin, mutta ne ilmeet ja jälkikeskustelut, joita en luonnollisestikaan ymmärtänyt, vaikuttivat hyvin mielenkiintoisilta. Ne sisälsivät selvästikin niin paljon kritiikkiä ja juoruilua, että sitä saattoi pitää jo ihan harrastuksena. Että kokoonnutaan yhteen katselemaan ihmisiä ja haukkumaan heitä...

Vastaavaan ilmiöön olen törmännyt toisessa katolisessa maassa, Irlannissa. Edessä päin osataan käyttäytyä, mutta selän takana panetellaan ja haukutaan. Siitä kun ei kuulemma ole mitään hyötyä, jos sanoo pahasti edessä päin. Suomessa olen kyllä törmännyt enemmän siihen, että siitä on nimenomaan hyötyä ja tulee itselle hyvä mieli, että onnistuu sanomaan toiselle mahdollisimman pahasti edessä päin. Vaakakupissa ovat siis rehellisyys ja hyvät tavat.

Portossa näin myös ruokajonon. Täällä on paljon köyhiä, mutta olen ollut pääosin täällä onnellisen maaseudun rauhassa enkä isoissa kaupungeissa joten se puoli elämästä ei ole tullut esiin. Kun tulin hotellilta metrolla Porton keskustaan, kesti melkein kaksi minuuttia, ennen kuin minulle tultiin tarjoamaan huumeita. Vaikka olemukseni on nykyään ihan siisti, vaikuttaa silti, että kuulun aina vain näiden kauppiaiden potentiaaliseen asiakaskuntaan.

Lissabonissa en onnistu kävelemään kymmentä metriä ilman kaukaista kaupanteko vihjettä. He suuntaavat kulkunsa minua kohti ja kääntävät nyrkissä olevan sormipuolensa näkyviin ja minä pyöräytän hieman päätäni ja he muuttavat kurssiaan.

Katukauppiaat eivät ole ainoat jotka profiloivat minut virheellisesti potentiaaliseksi aineiden käyttäjiksi. Niin Helsingissä kuin Portugalissa myös lentokenttäviranomaiset tekevät säännöllisesti satunnaistarkastuksensa laukkuni tai vaatteiteni kuiduista. Siinä menee monta oikeaa salakuljettajaa ja pössyttelijää ohi jos tällaisten ennakkoluulojen perusteella toimitaan.

Koin tämän saman ennakkoluulon jo 80-luvun lopulla kun exän kanssa tultiin autolla Tanskasta Ruotsin lautalla Turun satamaan. ”Mistä sitä tullaan? Tanskasta. Jaaha, ajetaanpa sivuun.” Tuntikausien penkomisen tuloksena löysivät ainoan tuomisemme, exän veljentytölle tuomamme pehmolelun, jonka sisältöön emme olleet kajonneet.

Sen mitä olen tällä reissulla Porton tai Coimbran keskustoissa kävellyt, avoin kadulla tapahtuva prostituutio ei ole osunut vielä silmääni tai sitten olen liikkunut ”väärillä” kaduilla. Mutta valtakunnallisessa Correio da manha sanomalehdessä on monisivuinen liite postimerkinkokoisia kuvia alasti pyllistelevista naisista, joiden intiimit alueet on peitetty tähdillä.

Tämä convivio (=kanssakäyminen) palsta on hämmästyttävän avoin ja julkea puhelinnumeroineen. Ihan uutispuolelta on selvinnyt, että parittaminen on ainakin lain mukaan kiellettyä mutta omatoiminen prostituutio on monelle yleinen tapa hoitaa talousvaikeuksia, erityisesti yksinhuoltajille ja leskille mutta myös kotirouville ja ehkä juuri siksi se tehdääkin aika piilotellusti.

Maaseudun tyhjenemisen huomaa tässäkin pienessä kylässä. Tänä neljän kuukauden aikana on tässä tai ohikulkemissani naapurikylissä on tullut myyntiin ainakin  kymmenisen taloa. Osa on hyvin hyväkuntoisen ja uuden näköisiä, osa taas perusteellista remonttia vaativia. Ilmeisesti nuo aivan raunioina olevat talot ovat olleet myynnissä jo pidemmän aikaa. Oman tuloni jälkeen kylään on  muuttanutkin uusia asukkaita. Vieraista maista täällä asuu ainakin brittejä, skotteja, hollantilaisia ja australialaisia.

Paikallinen kauppaketju huvittaa, kun niiltä ilmestyy viikoittain tarjouslehti, mutta näyttää siltä, ettei kauppa millään tavoin valmistaudu näihin tarjouksiin. Ilmeisesti ne määritellään jossain ”ylhäällä”, ja sitten kun lehti ilmestyy myydään ei oota. Yksi maan suosituimmista kahvimerkeistä myytiin puolella hinnalla loppuun kaksi kuukautta sitten. Vasta viime viikolla sitä alkoi saada tästä alueen parhaasta kaupasta.

Jos et kuulu päivän ensimmäisten asiakkaiden joukkoon niin 50-60 prosentin tarjouksella myytävät viinit ovat yleensä loppuneet, koska hyllyssä on vain neljä viisi pulloa lajiaan, myös sitä tarjousviiniä. Viini on halpaa, mutta huomaa, että tarjoukset ohjailevat ostotottumuksia, selvästi muidenkin kuin itseni. Jos viiden kuuden euron viinin saa parilla kolmella eurolla, ostan sen mieluummin kuin parin euron normaalihintaisen viinin. Suomessa vastaava viini maksaisi varmaastikin pitkälti toistakymppiä.

Yllättävän useassa viinissä on ollut makuhaittoja, vuotavia tai epäilyttävän näköisiä korkkeja. Muu kuin korkki korkki olisikin maailmaan eniten korkkeja tuottavassa maassa pyhäinhäväistys. Mutta asia myös korjataan empimättä, kun menet pullon kanssa takaisin kauppaan.

Tyhjiä pulloja kauppa ei huoli, mutta lasin, purkkien, pienen metallin ja paperin keräyspisteitä näyttää olevan hyvin tasaisesti kaikkialla. Mutta ei niin tiheästi kuin käteisautomaatteja. Lehdissä on lukenutkin, että niitä on aivan liikaa, että pankkien pitäisi tehostaa toimintaansa ja karsia niitä.

Samaisella Porton reissullani, jonka päätarkoitus oli tietysti tutustuminen siellä ensimmäistä kertaa järjestettyyn Porto Bluesfest –festivaaliin, törmäsin iloiseen asiaan. Partiolaiset keräsivät baareista, ravintoloista, roskiksista, ympäristöstä, ihmisiltä muovisia pulloja ja sitten polkivat ne kasaan ja keräsivät säkkeihinsä. Se oli hyvä, näkyvä ja kuuluva demonstraatio ympäristön roskaamista vastaan.

Täällä aletaan valmistautua 40 asteen helteisiin. Niitä saattaa riittää kuukausiksi, kuten viime kesänä. Ihmettelin, miksi naapurini parturoi keväällä koko metsänsä siimaleikkurilla. Nyt kuulin paikallisilta että kasvillisuuden leikkaaminen metsien vieriltä on pakollista.

Kesällä pitäisi olla vihreää, mutta kun ruoho ja heinä leikataan sängelle ja aurinko porottaa 40 asteessa niin kaikki näyttää palaneelta. Parempi ehkä niin kuin oikeat metsäpalot, jotka leviävät lämmössä ja pitkässä heinässä hyvin nopeasti.

Minulla siis riittää vielä viikatteen kanssa heilumista ennen Suomi-lomaani. Kyselin baari-kahvilassa, jos joku haluaisi leikata heinät eläimilleen tai tuoda vaikka lampaansa tai hevosensa heinää syömään.  Kaikki keinot pitää käyttää, ettei joutuisi työhön itse. Asia on vielä vaiheessa.

Halla-ahon valinta tuo selkeyttä politikointiin

Jos jotain hyvää kaivaa esiin Jussi Halla-ahon valinnasta Perussuomalaisten puheenjohtajaksi niin yksi on ainakin se, että se selkeyttää hallituksen toimintaa. Toivottavasti niin paljon, että se älyää lakkauttaa itsensä kokonaan, sillä se on ollut hyvin monella mittarilla mitattuna katastrofaalinen hallitus.

Eikä tämä omiin subjektiivisiin havaintoihin perustuva  lausunto tarkoita sitä, että minulla olisi mielessä ehdotus paremmaksi hallituspohjaksi. Jatkan silti, että vaikka vedettäisiin uusi hallitus arvalla, tulos tuskin olisi huonompi.

Halla-ahon puheenjohtajuus tarkoittaa toivottavasti myös sitä, ettei puolue enää Soinin tapaan ajele kaksilla vankkureilla, jossa se on virallisesti yhtä mieltä, mutta käytännössä jotain muuta. Jotain sellaista, mitä kenttä Halla-ahon valinnalla todistikin.

Tämä on demokratiaa ja asetelmat ovat nyt kaikin tavoin selkeämmät. Yhä useamman on entistä helpompi tietää, onko puolesta vai vastaan vai onko vieläkin puolueeton. On luonnollista että esimerkiksi Li Andersson, Ville Niinistö ja Eero Heinäluoma heittävät bensaa hallituksen liekkeihin minkä ehtivät, jokainen itseään kunnioittavan oppositiopolitikon kuuluukin tehdä niin.

On myös viisasta sanoa, kuten hallituspuolue Keskustan Antti Kaikkonen, että voi olla hyvä nukkua asian päälle nyt parikin yötä. Kokoomuksessa on jo vahvoista asemista ilmaistu etukäteen, ettei Kokoomus ja Halla-ahon johtamat Perussuomalaiset mahdu samaan hallitukseen.

Tätä voitanee pitää myös Kokoomuksen antamana äänestysohjeena perussuomalaisille, mutta lienee kyseenalaista, vaikuttiko se toivottuun suuntaan vai juuri päinvastoin. 

Mutta politiikka on politiikka eli kaupankäyntiä omien tavoitteiden saavuttamiseksi ja toteuttamiseksi, joten erityisesti Keskustassa mietitään ankarasti, mitä nyt kannattaa sanoa. Siellä varmasti aika moni muukin kuin Kaikkonen nukkuu pari yötä. Tai paremminkin, valvoo pari yötä ja miettii, mitä hemmettiä nyt pitäisi tehdä.

Koko hallituksen kompurointi ja vatulointi ja erityisesti pääministeri Juha Sipilän omat touhut niin menneisyydessä kuin nykyisyydessä voivat ennustaa kolkkoja lukemia, jos nyt mentäisiin peräti uusiin vaaleihin. Se ei varmasti Keskustaa houkuttele, mutta rehellisesti sanottuna, ehkä olisi niiden aika.  

Demokratia on tätä, me olemme erilaisia, ajattelemme eri tavalla, tavoittelemme erilaisia asioita, elämme erilaisissa mailmoissa mutta silti yhteisessä maailmassa ja maassakin, joten jotenkin meidän pitää vain kaikkien toisemme hyväksyä, vaikka emme toisiamme ymmärtäisikään. Keskustellen eteenpäin :)

Ehdotukseni kansalaispalkasta ja sen vaikutuksista

Olen kirjoittanut tästä ennenkin jo vuosia, esimerkiksi kolumneissani, joten toistan varmaan itseäni. Luin ajatuksesta ensimmäisen kerran lehdestä joskus 1980-luvun alussa Kansallisen Kokoomuksen silloisen puheenjohtajan Ilkka Suomisen (!) sanomana.

Ihastuin ajatuksesta tai ainakin jostain sen osasta välittömästi, varmasti osin luontaista laiskuuttani tavanomaisiin töihin, mutta toisaalta näin sen mahdollisuutena keskittyä luovuuden alan töihin. Niistä voi olla yhteiskunnalla ja yhteisöille paljon enemmän iloa kuin siitä, että puurrat jotain ”yhteiskunnallisesti vähemmän merkityksellistä”, johon löytyy aina joku toinen vapaaehtoinen puurtaja. Tämä on myös yksi peruste kansalaispalkalle, se toisi esiin lisää erityisosaamista ja erityistaitoja.

Maailma oli 80-luvulla hyvin toisenlainen kuin nyt. Töitäkin sai melkein sillä tavoin, että käveli työpaikan ovesta sisään ja sanoi, että minä tulin nyt. Tänään samanlaisia yleismiesten ja –naisten hanttihommia ei enää ole ja Kokoomuskin on varmaan puolueena yksi suurimmista kansalaispalkan vastustajista.

Jotkut puhuvat perustulosta, kansalaistulosta, osallistumistulosta tai yhteiskunnallisesta osingosta, mutta minä käytän tässä omaksumaani kansalaispalkka sanaa. Olen seurannut keskustelua asian ympärillä vuosikausia ja huomannut että päätä lyödään seinään koko ajan samaan kohtaan.  

Jostain syystä perustellaan, että kansalaispalkkaa pitäisi maksaa tasapuolisesti kaikille, ja että siihen yhteiskunnalla ei ole varaa. Sillä on ollut helppo tukita rakentaviakin ideoita esittäneiden suut. Mutta miksi hemmetissä sitä pitäisi maksaa kaikille?

Pelätäänkö, että se rappeuttaisi tasa-arvoisen yhteiskunnan? Mikä tasa-arvoinen tämä on enää pitkiin aikoihin ollutkaan, jos edes koskaan? Kyse on heikommassa asemassa olevien auttamisesta.

Miljonääri ja hänen kumppaninsa eivät varmasti tarvitse mitään kansalaispalkkaa. Hyväpalkkaisessa työssä käyvä ihminen ei tarvitse kansalaispalkkaa. Sitä ei tarvitse nekään, jotka eivät syystä tai toisesta, synnynnäisestä ja kehittyneestä tai itsekehitetystä syystä johtuen eivät kykene huolehtimaan itsestään. Heitä varten pitää sosiaalista vastuuta tuntevan yhteiskunnan edelleen toimia täysillä.

Kansalaispalkan pitäisi olla nimenomaan vapaaehtoinen. Sen piiriin hakeutuisi todennäköisesti iso osa taiteilijoista, käsityöläisistä, vuosikausia yhteisöllistä iloa tuottavien järjestöjen aktiiveista ja muista luovista ihmisistä. Ensimmänkin tämän joukon pääosin ilmaiseksi ja vapaaehtoisesti järjestämä toiminta on yhteiskuntaa ja yhteisöjä hyödyttävää ja jo siksikin he olisivat kansalaispalkkansa ansainneet.

He ovat voineet tehdä vuosikausia pätkätöitä ilman pidempiaikaisia sopimuksia, ilman kesälomia, ilman eläkekertymiä ja kamppailla samaan aikaan toimentulosta kaikesta ylimääräisestä tinkien ja erilaisia yhteiskunnan järjestämiä apumuotoja hakien.

Kun heillä olisi selkeä perustulo, he voisivat keskittyä enemmän varsinaisen työnsä tekemiseen ja itsensä toteuttamiseen, ja pistää normalisoituneemmasta tulotasostaan rahan kiertämään esimerkiksi instrumentteihin, maalaustarvikkeisiin, kirjoihin, tauluihin. Kaikki hyötyisivät, erityisesti monet pienet erityisliikkeet. 

Moni heistä voi olla herkkä taiteilijasielu ja jatkuva kyykytys ja pompottelu ja tarpeettomuuden tunne on voinut tehdä heistä mielenterveyspuolen asiakkaita. Uskon vakaasti, että tällainen yhteiskunnan antama ”starttiraha” elämään vähentäisi näitä ongelmia huomattavasti. Se olisi jälleen yhteiskunnalle selvää säästöä.

Kun ihmisellä olisi tietty turvattu perustulo ja oikeus hankkia tämän päälle vielä saman verran lisää ilman sanktioita, niin kohonneen mielialan ja rahankiertämään laittamisen lisäksi hän pystyisi oikeasti keskittymään siihen, millä keinolla hän pääsisi vielä takaisin säännöllisen työelämän tai itsenäisen yrittämisen piiriin. Nykyinen systeemi ja tilanne ei siihen juuri johda eikä rohkaise.

Ja on yksi asia johon kannattaa aina luottaa: ihmisen ahneus. Kun hän saisi vaikka tonnin kansalaispalkkaa ja saisi tienata siihen vielä vaikka 500 euroa päälle, ilman että kansalaispalkka laskee, niin voin vannoa, että aika moni sen pyrkisi myös tekemään. Se tarkoittaisi taas, että raha kiertäisi entistä tehokkaammin ja hyödyttäisi ympäristöään entistä enemmän.

Kun kansalaispalkka, palkkiot, myyntitulot jne. olisivat 1500 euroa, alkaisi seuraavan tonnin (1500-2500€) sisällä progressiivinen verotus sekä kansalaispalkan osuuden väheneminen. Niillä (normaalin toimeentulon) rajoilla pitäisi sitten tutkia tapauskohtaisesti ja joustavasti katsoa, onko ihminen jatkossa palkkatyön vai kansalaispalkan piirissä. Luvut ovat luonnollisesti vain suuntaa antavia, mutta sellaisia, joilla voisi jo elää lähes ihmisarvoista elämää.

Kun kansalaispalkka on asiallinen, se korvaisi muut tuet, ainakin asumistuen ja toimeentulotuen. Se antaisi ihmiselle toivoa ja energiaa yrittää tehdä jotain oman elämänsä eteen. Aivan päinvastoin kuin nämä hallituksen kaavailemat pelkästään ihmisiarvoa loukkaavat ja ihmisistä kiusaavat toimenpiteet tekisivät.

Pitää luoda mahdollisuuksia eikä lisää esteitä. Vapaaehtoinen kansalaispalkka olisi sitä. Uskon myös että sen välittöminä hyötyinä olisi myös omaisuusrikosten ja jopa väkivallan väheneminen. Mitä vähemmän epätoivoa on, sitä turvallisempaa elämä on. Muiden hyvinvointi on jokaisen hyvinvointia.

Saattaako tämä palkkatyöläisen  huonompaan asemaan? Hänhän voi hakeutua vapaaehtoisen kansalaispalkan piiriin itsekin, jos se tuntuu hänestä paremmalta vaihtoehdolta. Sehän vapauttaa jälleen työpaikkoja niille, jotka niitä tarvitsevat. Pitää muistaa, että jos joku toinen saa lahjan se ei ole itseltä pois. Se hyödyttää kaikkia, kateus ei ketään.

Tuntuu, että välillä ollaan enemmän huolissaan siitä, jos hyväosainen tippuu huonompaan osaan, kuin siellä huonommassa asemassa koko ajan olevista. Ja sinne tippuu koko ajan enemmän ja enemmän ihmisiä, kukaan ei ole turvassa.

Tilanne yhteiskunnassa on joka tapauksessa sellainen, että kaikkia ihmisiä ei yksinkertaisesti tarvita mihinkään. Jos heitä ei tarvita, miksi heitä halutaan kiusata ja rangaista siitä, etteivät kuulu siihen onnekkaaseen sakkiin, jolla on vielä töitä. Miksi ei luoda ilmapiiriä ja olosuhteita, missä nämä ”tarpeettomat” saisivat pienen työntöavun ja pistäisivät itsensä parhaaseen mahdolliseen hyötykäyttöön. Kaikki hyötyisivät.

Yhteiskunta voisi keskittyä paremmin niiden auttamiseen jotka apua edelleen tarvitsevat. Se on varmaa, että heitä aina on. On kaikkien etu, että resurssit voidaan suunnata niihin, jotka niitä eniten tarvitsevat.

Pelätäänkö kansalaispalkan laiskistavan ihmisiä? Vaikutushan olisi juuri päinvastainen, aktivoiva, henkisesti ja taloudellisesti palkitseva. Sen pariin ei hakeutuisi koko kansa kuitenkaan ja jos hakeutuisi, se kertoisi jotain nykysysteemistä...

Kansalaispalkka olisi paras keino pitää kiinni aktiivisista mutta marginaalissa olevista ihmisistä. Siellä on paljon aivokapasiteettiä, jota kutitellaan  tai paremminkin moukaroidaan tällä hetkellä aivan väärällä tavalla.

Ehkä pahinta tässä ajatuksessa on yhteiskunnalle, että se menettäisi jonkin verran kontrollia kansalaisistaan. Joku epäilisi varmasti, että nämä kansalaispalkkaa saavat ihmiset tekisivät pimeitä tuloja. Niitä tehdään systeemistä riippumatta ja paljon isommilla foorumeilla ja mittakaavalla koko ajan. Uskon, että kun perustulo olisi turvattu, ei ole niin isoa tarvetta pimittääkään sitä 50 euron tai jopa 100 euron pimeää kuukausituloaan naapurin halkojen ja lumitöiden tekemisestä.

En ole talousihminen tippaakaan, mutta ihan vaistonvaraisesti ja absoluuttisesti uskon, että ei tämä voi olla rahasta kiinni, jos niitä samoja summia siirrellään ihmisille jo nyt toisenlaisina tukina ja samalla aktiivisesti estetään, että nämä tienaisivat lisää tai varsinkaan kierrattäisivät rahaa.

Uskon, että kansalaispalkan seuraukset olisivat pelkästään positiivisia aivan joka rintamalla. Minusta tämä olisi vähintäänkin kokeilemisen arvoinen juttu.  

Avoimempi ja läpinäkyvämpi maailma...

Nyt kun some on lähes jokaisen ulottuvilla ja melkein yhtä moni on aktiivisesti sen piirissä, käsittelemme siellä hirvittävän paljon tietoa ja tiedoksi luulemaamme. Mutta onko se auttanut meitä ymmärtämään toisiamme paremmin tai poistamaan epäluulojamme tai hälventämään tuntemattoman pelkoa?

Ei ole, päinvastoin. Mitä enemmän me yritämme saada toisia ymmärtämään itseämme tai mitä enemmän suorastaan neuvomme toisiamme elämään oikein ja asiallisesti, sitä enemmän hajaannusta ympäristössämme aiheutamme.

Miten tämä on mahdollista? Tuskin esimerkiksi Mark Zuckerberg sitä heti facebookin alkumetreillä sanoi, mutta nykyisin sen periaate on tämä:

Rakennamme Facebookia, jotta maailma olisi avoimempi ja läpinäkyvämpi. Uskomme, että se luo ymmärrystä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta...  Ei ole tainnut mennä ihan putkeen.

Jo ihan samoissa pienissä piireissämmekin  me olemme ajattelutavoitamme hyvin erilaisia. Aivovärkkimme ovat yksinkertaisesti erilaisia, emmekä voi tavoittaa toistemme tarkoitusperiä. Tai me katsomme asioita niin tiukasti omasta kapeasta vinkkelistämme, ettei ymmärryksemme riitä vaihtoehtoiseen ajatteluun.

Kun näin on, suurin osa meistä automaattisesti kieltäytyy edes yrittämästä. Vastaan- tai opiksiottamisen  sijaan on  helpompi antaa suorilta käsin täystyrmäys. Me emme pyrikään etsimään yhtäläisyyksiämme vaan erojamme. Oikeasti emme olisi näin mustavalkoisia, mutta sosiaalinen paine ja ilmeisesti johonkin joukkoon kuulumisen tarve on opettanut meidät tekemään näin.

Tällaisessa tilanteessa ihminen alkaa uskoa jo omiakin valheitaan eikä vain kavereiden. Somessa jokaisesta tulee asiantuntija kysymykseen kuin kysymykseen. Kun sen pitäisi avartaa meidän käsitystämme maailmasta, me alamme tuijottaa sitä neulanpään kokoisesta reiästä.

Meistä tulee sonnanlevittäjiä, eikä tällä sonnalla kasvateta parempaa satoa vaan myrkytetään ympäristöämme. Negatiivisilla viesteillä toisia lyöminen ei varmasti tee meistä itsestämme yhtään onnellisempia ihmisiä. Onko siis pakko?

Oman kielen päässä pyörivän möläytyksen kanssa voi opetella nukkumaan vielä yön yli ja loppujen lopuksi sen voi pitää vielä senkin jälkeen ihan omana tietonaan.  Kiukun nieleminen ja oman asenteen uudelleen tarkastelu tekee meihin pienemmän vaurion, kuin että saa lähetettyä viiltävän onnistuneen herjan matkalle kohti kohdettaan (tähän todennäköisesti osumatta) niin että ainakin viisi kaveria peukuttaa.

Yksi syy suunnattomaan väärinymmärrykseemme on jo siinä, että käyttämämme sanasto ja terminologia tarkoittaa lähes jokaiselle hieman eri asiaa. Jos minä puhun työstä orjuutena, ei esimerkiksi omassa opettajan työssään onnellisesti viihtyvä ja siitä nauttiva voi ymmärtää puhettani. Minulla on puolestaan voinut olla asiaa miettiessäni mielessäni intilalainen perhe, joka tekee työnantajalleen joka päivä toistakymmentä tuntista työpäivää tämän tiilitehtaassa, mutta silti he eivät saa maksettua sillä ylläpitoaan, taloa ja ruokaa, jonka työnantaja on heille työpaikan puolesta hyvää hyvyyttään järjestänyt.

Tai jos Meksikon puolelle muuttanut amerikkalainen autotehdas työllistää ihmisiä niin kovalla palkalla, etteivät nämä työläiset kykene rinnakkaisesta työstään huolimatta maksamaan tehtaan pyyteettömästi järjestämää asumista ja muuta elämää, niin että lapset vanhempiensa toivottomuuden tajuttuaan siirtyvät suoraan huumekauppaan ja prostituutioon. Onko lupa puhua työstä myös orjuutena vai ei?

Jos asenteeni systeemiä kohtaan on epäilevä, koska se on luonut asetelman, missä yksi prosentti ihmisistä omistaa jo puolet maailman varallisuudesta ja se hamuaa sitä toistakin puolta, niin MINÄ puhun vastuuttomasti...

Jos Uuninpankkopoika kirjoittaa ”höpöhöpö kättäpäivää –leikestä” työllisyystemppuja kritisoidessaan, niin näyttäytyy se työssäkäyvälle niin absurdina puheena, etteivät he edes suostu miettimään mitä se tarkoittaa. Mutta jos heidän työpaikalleen tulee  yhdeksi päiväksi teatteri-ilmaisun ohjaaja kouluttamaan heitä vaikka paremmiksi asiakaspalvelijoiksi teatteri-imaisun keinoin, niin aika moni kieltäyy lähtemästä mukaan sellaisiin ”höpö höpö -leikkeihin”.

Me asennoidumme toisiime omista lähtökohdistamme, meiltä näyttää puuttuvan täysin kyky nähdä muu kuin oma asemamme ja napamme. Minäkin tässä luulen, että olen lähes ainut ihminen maailmassa, joka pystyy näkemään näin laajasti ja ennakkoluulottomasti kaiken. Että kaikki olisi paremmin, että maailma olisi parempi paikka elää, jos kaikki ajattelisivat kuten minä.

No, niinhän se olisikin!