Kehityskeskustelu tai oikeastaan -monologi

Puhelinoperaattoreiden tapaan Hesarikin on kehittänyt asiakaspalveluaan huippuunsa. Nyt sinnekään ei näytä pääsevän läpi enää millään välineellä. Olisin halunnut muuten vaan kiusallani (no ei, vaan rahapulassa!) lykätä laskuani tai muuttaa tilauksen luonnetta, mutta viikonmittaisella päivittäisellä pommituksella en onnistunut pääsemään läpi.

Laskun eräpäiväkin meni ohi ja uusi tilausjakso alkoi raksuttaa, joten päätin protestiksi lopettaa koko tilauksen, vaikka lehteä mielelläni luenkin. Mutta, mutta, - tilaus on mahdollista lopettaa vain puhelimitse. Viikon ajan turhaan yritettyäni päätin lopulta tehdä lopetuksen kirjeitse.

En aio tuhlata aikaani heidän "puhelinasiakaspalvelunsa"  enää sekuntiakaan. En aio maksaa myöskään laskua, vaikka uutta tilausjaksoa oli saapunutkin jo viikon ajan.

Niin, tai jo toisenkin viikon. Kirjeellänikään ei näytä olevan mitään vaikutusta tilaukseen. Ilmeisesti Hesarissa on keksitty jonkinlainen ikiliikkuja ja Catch 22 uudestaan. Tilauksen voi lopettaa vain puhelimitse, mutta puhelimella heihin ei saa yhteyttä.

Näin maailma vain päivä päivältä kehittyy yhä paremmaksi ja viisaammaksi paikaksi. Siihen liittyy myös toinen protestini syy, jonka kirjeessänikin mainitsin.

Protestin syy on se, ettei Hesari eivätkä maakuntalehdet taistele asiakkaidensa puolesta, kun Posti kehittää osalla maaseutua jakeluaan niin, että viikonlopun lehdet saa vasta maanantaina.

Lehdet antavat tämän tapahtua eivätkä näytä olevan huolissaan, vaikka asiakkaat lopettavat paperiversioidensa tilauksia. Osa heistä vaihtaa kuitenkin digilehteen. Samaan aikaan lehdet kilvan valehtelevat, että paperilehti säilyy ja siihen satsataan ja digilehti on muuten vain vaihtoehtona siinä rinnalla.

Nettikin on kehittynyt kesän ajan lähes olemattomiin. 3G käy yhä ahtaammaksi, onneksi 4G on tulossa. Sitä minulle on kaupattu koko vuoden ajan vaikka olen operaattorin kartan mukaan katvealueella.

Luonnollisesti asiakaspalveluun ei voi ottaa yhteyttä ja kun tiedustelet toimittamattoman netinperään heidän tarjoamansa nettigurun kautta, on kymmenminuuttinen konsultointi tuplannut operaattorin laskun. Tuollaiseenkaan kehityskeskusteluun minulla ei ole varaa eikä halua.

Mikä tätä maailmaa vaivaa? Kenen ehdoitta kaikki tämä kehitys tapahtuu? Oletettavasti muutaman prosentin heavy usereiden,  joiden tarpeiden tyydyttämiseksi ja omassa piirissä pitämiseksi tehdään kaikki mahdollinen. 

Massat ja muut marginaaleissa olevat saavat unohtua kehittelemään muita unohtuneita harrastuksiaan, että mitäs sitä tehtiin ennen kuin oli netti? 

Hoskonen itse on maaseudun pahin tyhjentäjä

  Politiikan stand up -koomikoksi ryhtynyt kansanedustaja Hannu Hoskonen on pistänyt kaiken ainakin minun silmissä olemattomasta arvovallastaan peliin todistaakseen ympäristöministeriön salaliitot ja yksittäisten suojeluintoilijoiden ymmärtämättömyyden. Hoskosen mukaan näiden molempien ainoana tavoiteena on maaseudun autioittaminen ja satojen tuhansien ihmisten muuttaminen kasvukeskuksiin. 

   Itselle suurin syy muuttaa maaseudulta on juuri Hoskosen kaltaiset yksisilmäistä totuuttaan saarnaavat ja itsevaltiuteen pyrkivät öykkärit.  Jos itse olisin aikoinani tiennyt etukäteen minkälainen kunnan henkinen ilmapiiri valtuuston puheenjohtajan johdolla Ilomantsissa on vallalla, olisin saattanut jättää tulematta. 

Ilomantsissa ei aktiivinen ihminen jää kampittamatta ja puukkoa selkään saamatta jos hän ei suostu kuvia kumartamaan, eli olemaan hoskoslainen. M.O.T.  

   Ilomantsin keskusta ja keskustalaiset tekisivät nyt viisaasti jos vaihtaisivat vielä ennen tulevia vaaleja maltillisempaan ja asiallisempaan johtohahmoon. Hoskonen taustapiruineen tekee paitsi Ilomantsille ja myös puolueelle korvaamatonta imagohaittaa. Ne hänen kaipaamansa uudet veronmaksajat jäävät tulematta juuri päinvastaisista syistä kun Hoskonen olettaa.  

   Kansanedustajan ja kunnanvaltuuston puheenjohtajan pitäisi kyetä kuuntelemaan ja jopa edustamaan kaikkia kuntalaisiaan jollain tavoin tasapuolisesti. Hoskosen tavoitteena on ainoastaan saada kaikki tasapuolisesti kuuntelemaan häntä  ja vaiennettua soraäänet. Keskustelukulttuuria hän ei tunne, kuten Toivonlahdessa järjestetty "keskustelutilaisuus" on osoittanut. 

   Hoskosen toimet näyttävät olevan alistettu henkilökohtaiselle vallanhimolle. Demokratiassa valtaan pääsee ihmisten äänillä ja siinä pelissä ovat kaikki keinot sallittuja, pelottelu ja painostus ja muut henkisesti epärehelliset keinot.  

   Karjalaisen kirjoituksessa (17.4.) Hoskonen paljastaa käänteisesti mikä on hänen tavoitteensa. Kaikki keinot on otettava käyttöön, että maaseudulla olisi mahdollisimman paljon kaivoshankkeita, turpeennostoalueita, voimalaitosinvestointeja, tiehankkeita ja muita investointeja. Tällä kertaa tältä listalta unohtuivat metsien ja harjujen sileäksi laittamiset.  

   Tämä kaikki autuus ja onni miljardi-investointien muodossa odottaa Hoskosen mukaan ainoastaan lupaa päästä töihin! 

   Hoskonen alistaisi maaseudun luonnonvarojen reservaatiksi ja ajaisi maisemastaan pois kaikki luonnonsuojelijat ja ilomantsilaista  luontoa rakastavat matkailijat, kesäasukkaat ja tulevaisuuden etätyöntekijät, joilla kiitos kehittyvien nettiyhteyksien - kiitos siitä myös Hoskoselle - alkaa olla mahdollista elää myös Ilomantsissa. 

   "Ympäristö" jo pelkkänä sanana on Hoskoselle niin suuri punainen vaate, että hän on valmis uhraamaan Ilomantsin vahvimman vetovoiman, luonnon kauniin maiseman, lyhytnäköisellä luonnon loppuunmyynnillä investoijille. 

   Jos hieman arvailen, niin harva yritys aloittaa mitään investointia kuppaamatta ensin kunnalta tukirajoja. Toiseksi tulot menisivät yrityksille, ei Ilomantsiin ja veronsakin ne maksaisivat pääosin ihan muihin kuntiin samoin kuin heidän keikkatyöntekijänsä. 

   Minä näen, että Hoskosen visioiden jäljiltä maaseudulle ja Ilomantsiin jäisi vain autioituneita taloja ja  luonnon turmellus. Onneksi Ilomantsissa on myös niitä suojeluintoilijoita, suojeluporukkaa, ja miksi heitä milloinkin haukutaan.  

   Minusta he ovat vain tavallisia järki-ihmisiä, joita Ilomantsi kaipaisi ja ansaitsisi tulemaan piiloistaan julkisuuteen enemmänkin. Nyt olisi sen aika. 

   Suojelijaleiman lyömisellä Ilomantsissa on pyritty samaan kuin aikanaan Saksassa, missä natsit merkkasivat juutalaiset keltaisin nauhoin. Heitä ei tarvitse kuunnella eikä ottaa huomioon. 

Enossa 17.4. Kari Rissanen

Suomi-blues on voimissaan

Suomalainen bluesmusiikki nostaa ansaitusti häntäänsä. Bändit on huomioitui maailmalta ja ne tekevät järjestään laadukkaita ja omankuuloisia levyjä. Suomi-blues ei ei ole tylsää junttausta vaan vivahteikasta ja taitavaa omaäänistä originaalia juurimusiikkia.



Lauantaina 16. tammikuuta Helsingissä Virgin Oil ravintolassa toista kertaa pidetyssä Finnish Blues Award gaalassa palkittiin artisteja neljässä kategoriassa. Blues-alan vaikuttajista koottuun palkintoraatiin kuului yli sata muusikkoa, keikkajärjestäjää, toimittajaa ja muuta aktiivia.



Vuoden artisti/yhtye sarjassa palkittiin Erja Lyytinen. Viime vuoteen kuului keikkailua niin ulkomailla kuin kotimaassa sekä konserttialbumi "Live in London". Oma festivaaliyleisömme muistaa vieläkin Lyytisen valtavan hienon keikan Blueberry Hillin kolmantena vuonna 2011.



Vuoden tulokkaaksi valittiin rämäkkä White Knuckles Trio, joka on tulossa syksyllä Blueberry Hilliin.  Viime vuonna yhtye julkaisi debyytti albuminsa "Got It Bad", sekä Eero Raittisen kanssa tehdyn "Live at Suisto" -levyn.



Yhdistyksemme on siis ajan hermolla, koska vuoden kappake -palkinnon sai syksyllä festarillamme esiintyneen Micke Björklöf & Blue Stripin "Last Train to Memphis" -biisi. Bändihän sai jo viime vuonna ensimmäisen vuoden Finnish Blues Award -palkinnon vuoden yhtye kategoriassa.



Elämäntyöpalkinto meni ansaitusti Esa Kuloniemelle, joka on  Yle Radio Suomen Bluesministeri -ohjelman tekijä sekä Honey B. & T-Bones yhtyeen kitaristi-laulaja 80-luvun alkupuolelta lähtien.



Illan aikana esiintyivät muun muassa Honey B. Family (rummuissa perheen 14-vuotias poika Mooses Kuloniemi), riemastuttava Micke & Lefty feat. Chef ja Ina Forsman uuden bändinsä kanssa. Livemusiikki soi kahdessa kerroksessa porrastetusti yli viiden tunnin ajan.



Palkintojen jaon jälkeen viime vuoden ja tämän vuoden palkittuja artisteja kävi esittämässä näytteet ja White Knucles Trioa lukuunottamatta heitä säestivät vuosi sitten Blueberry Hillissä esiintyneet Lena Lindroos, basso ja Matti Kettunen, kitara sekä rumpali, jonka nimi pääsi unohtumaan. Lavalla kitaroi edellisten kanssa myös Tomi Leino, jonka trio kuuluu myös tulevan BBHF-festarin esiintyjäkaartiin.