Rissasen rivit / Julkaistu Pogostan Sanomissa 10.1.2008
Jotkut varmaan tuntevat jossain muodossa tämän tarinan, jonka hatarasti muistaen seuraavaksi kerron. On ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista mielikuvaa elefantista. Sitten heidät viedään silmät suljettuna elefantin äärelle. Yksi saa koskettaa sen pientä häntää, yksi kiemurtelevaa kärsää, yksi kovaa torahammasta, yksi ohutta korvanlehteä, yksi valtavaa jalkaa, yksi tunnustella sen pehmeää kylkeä.
Sitten jokaista heistä pyydetään kuvailemaan, millainen elefantti on. Voitte kuvitella, että selitysten kirjo on runsas. Ja se on aivan luonnollista.
Tämän saman kokokuvan saamisen vaikeuden äärellä me itse kukin olemme ja elämme. Yksi vähemmistöä edustavan rike leimaa silmissämme äkkiä koko vähemmistön rikollisiksi. Yksi sympaattinen kauppias tietyssä kauppaketjussa tekee kaikista ketjun myymälöistä sympaattisia. Kaupunkilainen tapaa yhden maalaisen, maalainen yhden kaupunkilaisen ja molemmat muodostavat nopeasti varman mielipiteen kaikista maalaisista tai kaupunkilaisista.
Ja nämä ”kokemukset” voivat yhtä hyvin toisen käden tietoa, ja silti kuulijalle siirtyy asiasta se sama varma ja vakaa johtopäätös, joka siitä kertovallakin on. Jos ei luonnollista, niin ainakin ihmisluonnon mukaista tämäkin lienee.
Luonnotonta on se, että suurin osa meidän ehdottomista mielipiteistämme ja arvomaailmamme peruspilareista perustuu mitättömän vähäisiin tosiasioihin. Mutta silti me olemme niin varmoja mielipiteistämme, että olemme valmiit tekemään äärimmäisiä tekoja niiden tähden.
Mitä enemmän meillä on tietoa käytettävissämme, sitä kapeammaksi tietämisemme ja tyypittelymme näyttää käyvän. Surullista on, että suurin osa ei haluakaan saada oikeaa tietoa, tai korjata väärää tietoaan. Vielä suurempaa osaa mikään ”ei voisi vähempää kiinnostaa”, (evvk).
Jotta en syyllistyisi antamaan ”elefantista” väärää lausuntoa, jätän minä kaikenlaisen Ilomantsin ja ilomantsilaisuuden ruotimisen vielä myöhempiin kirjoituksiin. Totta kai, tänne muutettuani, moni on minulta kysynyt, miten olen täällä viihtynyt.
Aivan samaa tapahtui, kun muutin aikanaan Dubliniin, niin irlantilaiset kysyivät, mitä pidän heitän maastaan? (Josta oli tullut muutamaksi vuodeksi minunkin maani..) Minulle nämä kysymykset merkitsevät samaa, kuin minulta kysyttäisiin, mitä pidän elämästä? Pidänkö olemassaolostani? Yeah!
Lopetetaan siis tarpeettomien johtopäätösten tekeminen eli luuleminen ja annetaan kaikkien kukkien kukkia ja rikastuttaa elämäämme. Muistakaa, että kaikki mitä elämämme aikana koemme ja saamme tietoomme, on vain murto-osa siitä kokonaisuudesta, missä elämme.
Kukapa meistä tuntisi maan sijainnin avaruuden äärettömyydessä, saati maapallon kaikki valtiot, tai edes Euroopan, tai edes Suomen kaikkine lääneineen, tai edes kotilääninsä kaikki kunnat, tai edes kotikuntansa kaikki kylät, tai kotikylänsä kaikki taloudet. Aika pieni, eikö totta, on tämä elämänpiirimme.
Kari Rissanen
