Nähdään Blueberry Hill festareilla!

Tänään markkinontia radiossa, Ylen ja Rexin kanavilla. Vahdoimme myös suurempaan bussiin, ja korjaamme Ilomantsin taksi Jouni Hassisen flyereissä väärin olleen numeron: oikea on: 0400 378 164. Pahoittelut.

Nyt äänitorvi vaikenee, kun alkaa festari alueen rakentaminen. Lauantai aamuna lava ja tekniikka ja päivällä muu somistus. Talkooväki ruokailee kunnolla klo 16 maissa. Sound checkit alkavat sen jälkeen myös.

Bussivaraukset ja tiedustelut edelleen: Kari 050 358 5061

Nähdään lauantaina!

24/7/52 nyt!

Minulla ei ole tapana potea alavireyttä ja tässä uudessa ympäristössäni olen potetun harvinaisen vähän myös yläkireyttä, joten sellaisista merkkejä saadessani vaistoni käskee ottaa ne tosissaan. Olen "aina saarnannut", että hyvinvointini muodostuu neljästä pilarista: Työelämä, harrastukset, asuminen ja ihmissuhteet.

Jos yksi niistä alkaa heilahdella, se ei ole vielä kriittistä, mutta jos kaksi, niin pian heiluu yleensä loputkin. Pienikin tyytymättömyys lietsoo minussa lisää tyytymättömyyttä, kunnes olen valmis muutokseen.

Joskus niiden muutosten käytäntöönpanoa voi joutua odottamaan jonkin aikaa, muttei koskaan loputtomiin. Korjausliikkeiden aika tulee ennen pitkää. Mutta nyt ei ilmeisesti heilu mikään pilareista, vaan maaperä niiden ympärillä.

En tiedä kertooko se siitä, että minun perusasenteillani, käsittämälläni onnellisen elämän rakenteilla ei tässä hetkessä pärjää; tarvitaan jotain muuta.

Arkeni tarkastelu paljastaa, että kun olen jälleen heilunut koko vuoden tauotta kahden yhdistyksen puheenjohtajana, avustanut kahta paikallislehteä, ja yrittänyt viedä samaan aikaan eteenpäin muuta teatteri- ja musiikkitoimintaani, ja pitänyt yllä sosiaalista elämääni, niin alan tuntea pieniä väsymyksen merkkejä.

Vaikka elän harvinaisen itsekästä ja oman navan ympärillä pyörivää elämää, koen että liian paljon ajastani menee siitä huolimatta yhteisen hyvän tekemiseen. Ainakin 80 prosenttia tekemisistäni on tuloatuottamatonta touhuamista. Suurin osa omista mieluisista harrastuksistani jää kokonaan tällaisten touhujen jalkoihin.

Tänä syksynä tämän asian on muututtava. Alkaa käydä raskaaksi elää vuosikymmeniä negatiivisessa taloudessa, maksaa laskunsa ja hoitaa muutenkin asiansa kunniakkaasti, mutta kuluttavasti, kun koskaan ei ole lomaa, ja menoja on koko ajan tuloja enemmän.

Kun tekee kirjoitustyötä työkseen, vaikka vain juuri ja juuri riittävästi, syö se silti pahoin omaa luovaa kirjoittamista. Kun joutuu miettimään markkinointikikkoja talouden turvaamiseksi teatteri- ja musiikkiyhdistykselle, syö se puolestaan pahoin oman talouden järkevöittämisajatuksia.  Kaikkeen ei riitä energia eikä mielenkiinto.

Sama tunne, kuin yrittäjänä toimiessa ja kädestä suuhun eläessäni. Mutta ensin siitä kädestä piti ruokkia sinua rahoittanut pankki, sitten vakuutusyhtiö, sitten verottaja, ja kun tuli oma vuoro, jaettavaa ei enää ollut. Tämänkin olen neljä kertaa jo kokenut, eikä se rohkaise mieliteoistani huolimatta yrittämään enää. Jos et perusta yritystäsi jatkuvaan kasvuun ja voitontekemiseen, et pärjää. Jos tavoittelet vain itsenäisyyttä ja omillasi ja vähällä pärjäämistä, tulet saman tien lainsuojattomaksi. 

Minusta alkaa vähitellen tuntua, että alan keskittyä vain sellaiseen tekemiseen, missä ei tarvitse ajatella euroja ollenkaan. Alan tehdä asioita ilman sentinkään sijoitusta markkinointiin. Ilman tulosvastuuta, ilman budjettia, jopa ilman minkäänlaista tavoitetta edes tavoittaa ketään.

Kunhan vain teen mitä teen ja olen tyytyväinen  ja onnellinen. Alan pyörittää työkseni itseäni, 24/7/52. Siinä minulle tulevaisuuden tavoitetta.

Ei talvikunnossapitoa

Polut syntyvät kulkemalla, niin ruohikkoon kuin lumeen, mitä niitä asiakseen raivaamaan tai auraamaan. Olen tosin poistanut pajuja joitakin vuosia hoitamattomana olleelta tontilta saadakseni puron varteen ja koivikkoa kasvavalla pellolle hiihtoladun. 

Luonteeni vie minut kuitenkin useimmin raivaamattomille urille, omille poluille ja uusille reiteille. Uskon, ettei se ole sattumaa, että kotiportiltani lähtiessä voin joka kerta valita oikean tai vasemman suunnan mielialojeni mukaan. Lisäksi molemmissa suunnissa ennen seuraavia isompia teitä on useita vaihtoehtoisia reittejä, joita voin kulkea vaihtelunhalussani.  

Pihamaani saa olla pääosin lumipeitossa jonka taivas sille suo. Rappuset minä lakaisen ja kolaan reilun auton leveyden verran väylää niin rappusilta autotalliin kuin sieltä maantielle. Loput polut syntyvät päivittäisiä rutiineja täyttäessä. 

Huussipolun varrella on myös lintulauta, missä elämääni ilahduttavat kymmenen pulskat tiaiset ja närhi pariskunta. Liiteriin on matkaa viitisenkymmentä metriä ja lähteelle puolta enemmän. Nämä touhut ovat lapsuudesta tuttuja ja luontevia tekemisiä, ulkohuusseineen, kantovesineen ja kylmine saunan eteisineen. 

Traktorin päästän pihaani vain kyntö- ja muokkaushommiin, niin kauan kun en omista hevosta. Tulevaisuudessa on tarkoitus turvautua oman pellon antimiin, muun muassa kesäkurpitsaan, sipuliin, lanttuun, salaattiin ja perunaan.

Suhtaudun siihen riemulla, että oman elämänsä eteen joutuu näkemään vaivaa. Tässä on jo muutaman kuukauden aikana hävinnyt pahin jäykkyys niin selästä, niskasta kuin olkapäistä. Elämästämme on tullut liian helppoa, ja kaikki luonnollinen ponnistelu alkaa olla katoavaa kansanperinnettä. Isommilla liikepaikoilla meidän ei tarvitse enää availla edes ovia ja rullaportaat ja hissit kuljettavat meitä kerroksista toiseen. 

Vanhan talon ostaessaan useimmat pistävät sen oikopäätä remonttiin ja kääntävät kaiken ylösalaisin uuteen asuun. Kävisihän sekin kuntoilusta, mutta itse ajattelin raihnaistua taloni kanssa rintarinnan. Korjaan välttämättömimmät asiat, mutta mitään suurempaa remonttia en aio tehdä. Siniset pinkopahviset seinät kupruineen ovat hienot.  

Kaksi päivää sisään muuton jälkeen sisustus oli tilassa, jossa se nyt on; kaikki tavarat oikeilla paikoillaan ja järjestyksessä, niin kuin ne olisivat olleet niillä sijoillaan aina. Sen jälkeen olen vain istunut työpöytäni takana ja touhunnut joutavia, tai soitellut kitaraa, kokannut, lukenut ja kävellyt lähiharjulla Suomen ensimmäisen ympäristörikoksen maisemissa.

Toki elämä vaatii palkkatöitäkin. Avustan nyt Pogostan Sanomien lisäksi myös Pielisjokiseutua. Koverossa vedän Joensuun seutuopiston näyttelijöiden ryhmää. Aikakirjoihin jää, että ryhmämme esitti Koveron koulun viimeisessä joulujuhlassa Grimmin saduista muokkaamani Tuhkimo-näytelmän. 

Ihminen tulee halutessaan vähällä toimeen ja tarvitsee aika pienen tilan kerrallaan, eikä sitä kaikkea suinkaan tarvitse omistaa. Ihminen voi olla vain yhdessä paikassa kerrallaan ja se tila hereillä ollessa on maksimissaan alle neliömetrin.

Olipa se paikka missä tahansa, oleellista on, että olet siellä ja silloin täysillä läsnä. Myös silloin kun paukkupakkasilla makuuhuoneessa on nukkumaan mennessä vain kymmenen astetta lämmintä. Lämmintä kumminkin.   

Kari Rissanen