Lauantain Hesarin (17.3.) artikkelit inspiroivat minut
tekemään pienen ”uutiskatsauksen” esiin nousseisiin aiheisiin. Ensin pysäytti
Jaakko Lähteenmaan Merkintöjä kolumni. Sen ydinlause sisältyi hänen
lainauksensa professori Pekka Sulkusen johtamaan kansainväliseen tutkimukseen.
”Sen mukaan rahapelien tuotoista huomattava osa tulee
pieneltä, suureksi osaksi köyhistä ja moniongelmaisista koostuvalta joukolta.
Korkeakulttuurin valtionrahoitus voidaan siis nähdä tulonsiirtona köyhiltä
varakkaille.”
Tässä on melkoisesti tahatonta ironiaa, koska - uskallan yleistää
- keskimäärin köyhät piut paut välittävät jostain kansallisoopperan tai -baletin
tarjonnasta. Vaikuttaako tämän tulonsiirron tiedostaminen rahapelikäyttäytymiseen?
Tuskin, koska ahneus, se pienen pieni mahdollisuus rikastumisesta on huumetta,
jota ihmisen on vaikea vastustaa. Tämä on lypsävä lehmä, jota valtiovaltakaan
ei halua tappaa. Eläköön peliriippuvuus!
Kirjoitin muutama vuosi sitten Kontiolahden ja Enon alueella
ilmestyvään paikallislehti Pielisjokiseutuun kolumnin, jossa ehdotin, että ”köyhät”
laittaisivat viikoittain pelaamansa rahat yhteen pottiin ja jakaisivat ne omassa
yhteisössään eniten tarvitseville. Näin he hyötyisivät niistä rahoista paljon
enemmän ja yleinen hyvinvointi, niin henkinen kuin taloudellinen voimistuisi.
Ajatukseni ja ehdotukseni perustui faktaan, että jokaisella R-kioskilla
pienimmilläkin paikkakunnilla ja suurimmillakin työttömyysalueilla pelattiin
viikoittain vähintäänkin 10 000 euron edestä rahapelejä. Miksi sitä rahaa
ei ohjattaisi paikallisille ihmisille ja toimijoille?
Nyt ne rahat työnnetään Veikkaukselle, joka jakaa sitä
vuosittain noin 40 miljoonan verran juuri yllä mainituille kohteille. Ilman
tukea ooppera- ja balettilippujen hinnat olisivat viisinkertaiset, eikä hyvin
toimeen tulevilla ole tietenkään sellaisen rahoittamiseen varaa. Jostain syystä
köyhillä on.
Korkeakulttuuri ansaitsee olla valtiovallan suojeluksessa,
mutta sen lisäksi pitäisi katsoa myös sinne janan toiseen päähän, eli
vapaaehtoiseen harrastustoimintaan. Suomi on täynnä kesäteattereita ja muita
teatteriryhmiä, musiikki- ja tanssitapahtumia, jotka toimivat voittoa tuottamattomien
yhdistysten voimin. Kyllähän monia näistäkin tuetaan muutamilla satasilla tai
tonneilla vuodessa eri järjestöavustuksina, mutta se tuki on aivan liian
vähäistä. Paitsi oman aikansa, monet pistävät sinne ”pitkän pennin” myös omista
varoistaan.
Esimerkki on lähellä. Olen itsekin ollut järjestämässä
yhteistä hyvää ja mikä on palkkio tuhansien tuntien ilmaisesta työstä? Lyhennän
pankkiin yhdistyksen velkaa oman osuuteni, sata euroa kuukaudessa, seuraavan
kolmen vuoden ajan. Kiitos vain ”tuesta”.
Toinen pysäyttävä tieto tuli Hesarin Washingtonin
kirjeenvaihtaja Laura Saarikosken Pallon liikkeet palstalta. Keskisessä Yhdysvalloissa
on alueita, joissa puolet 25-54 -vuotiaista miehistä on työttömiä. Ihmiset
eivät enää muuta työn perässä, koska kaupungeissa ei ole varaa asua eikä siellä
ole enää kysyntääkään.
Yuval Noah Hararin Homo Deus kirjan luettuaan ymmärtää,
miksi näin on. Ihmisistä alkaa tulla yhä enemmän tarpeettomia. Mitä he tekevät?
Mitä heille pitäisi tehdä? Meillekin tarjotaan jotain aktiivimallia.
Aktiivisuudeksi ei kuitenkaan laskettaisi edes tuhansien tuntien vapaaehtoistyötä
yhdistyksessä. Keinotekoisen aktiivimallin sijaan pitäisi katsoa tulevaisuuteen,
eli suunnitella toimiva kansalaispalkkasysteemi. Muuta vaihtoehtoa ei ole,
paitsi sota, jolla liikaväestöä on ollut tapana vähentää.
Saarikoski mainitsee, että Yhdysvalloissa huumeet tappoivat (muun tekemisen puutteessa) vuonna 2016 yli 60 tuhatta amerikkalaista. Vietnamin sodassa vuosina 1954-1975 amerikkalaisia
kuoli hieman vajaa 60 tuhatta sotilasta. Sitä lukua on pidetty hirveänä
määränä. Sodan aikana kuoli muuten myös pari miljoonaa vietnamilaista siviiliä
ja yli miljoona sotilasta, pääosin Pohjois-Vietnamin puolelta, mutta näistä luvuista
ei ole ollut tapana tehdä vastaavaa numeroa.
Hieman edellisiin liittyen lehdessä kerrottiin myös Siivousyritys
Freskasta, johon tulee kuukausittain tuhatkunta työhakemusta. Pestin saa neljä
sadasta hakeneesta. ”Me haluamme laajentua, mutta pullonkaulana on rekrytointi.
Emme saa tarpeeksi HYVIÄ IHMISIÄ.” Mitä tästä pitäisi ajatella. Ei mitenkään
itseluottamusta nostattava lausunto. Ennen sanottiin, että kun ei ole tai keksi
mitään muuta työtä, aina voi mennä siivoamaan.
Meille paasataan, että pitää hakea töitä, pitää olla
aktiivinen, mutta voi voi, entä jos et kuulukaan niihin voittajiin, hyviin
ihmisiin? Mikä maailman onnellisimmassa valtiossa ja parhaan peruskoulutuksen
jälkeen on tehnytkin sinusta huonon ihmisen, ettet kelpaa enää mihinkään? Mutta
hei, tämän yrityksen siivoojat ovatkin lähes järjestään maahanmuuttajia, joten ovatko
myös rannalle jääneet heitä? Ovatko he, maahanmuuttajat niitä ei hyviä ihmisiä?
Mikä tämän uutisen sanoma on?
Minusta se on, että meitä kaikkia ei tarvita kaikkeen. Maailmaan
muodostuu yhä suurempi tarpeettomien ihmisten luokka. Antakaa edes meille vapaaehtoisille
perustoimeentulomme (kansalaispalkka), ja me alamme hyödyntää yhteiskuntaa omalla
tavallamme. Jättäkää yhteiskunnan muut turvaverkot niitä tarvitseville ja keskittykää
selviytymiseen muutaman suuryrityksen koneiden hallitsemassa maailmassa.
Mutta onneksi on myös aihetta juhlaan. Happy St. Patrick’s
day!
