Kumpi maailmassa on tärkeämpää, se että ihminen voi hyvin, vai että talous voi hyvin? Jos hieman kärjistää niin voi väittää, että ihmisestä on tullut nykymaailmassa toissijainen olento, hyödytön rääpäle, joka vain sotkee tarpeettomasti rahan liikkeitä.
Ihmisellä ei ole enää mitään arvoa. Jossain on yhteisesti sovittu, että kaikesta pitää loputtomasti supistaa, säästää ja leikata ja viime kädessä mitä varten? Sitä varten että sille maailman muutamalle prosentille ihmisistä saataisiin kertymään loputkin maailman omaisuudesta.
Tämä on kuin monopolipeli, joka päättyy aina omaan mahdottomuuteensa. Suurin osa pelaajista jää roikkumaan toimettomina kentän reunalle, niin kuin oikeassakin elämässä. Onko tätä samaa peliä aina vain pakko pelata?
Mistä tämä perustavaa laatua oleva väärinkäsitys maailman järjestyksestä on oikein peräisin? Johtuuko kaikki kylmänsodan aikaisesta kommunismin pelosta, että niin sanotun "vapaan maailman" annettiin markkinamiesten johdolla viedä meidät toiseen ääripäähän, missä tavallisella kansalla on aivan yhtä vähän sanan sijaa kuin punaisissa diktatuureissa.
Tarkennettakoon tarkoitushakuisesti väärinymmärtämistä harrastaville, että tuolla ylläolevalla lauseella en puolusta pätkääkään diktatuurisia hirmuhallintoja, joita on tai on ollut esimerkiksi Neuvostoliitossa, Kiinassa, Pohjois-Koreassa tai Kambotzassa.
Nehän vain varastivat Karl Marxilta otsikon ja sopivaksi katsomansa ajatukset pönkittääkseen niillä omaa vallanhimoaan ja pitääkseen kansan kurissa. Vapaa ajattelu oli länsimaista hapatusta, joka piti kieltää ja kitkeä ihmisestä kovin kourin. Niissä systeemeissä ihmisellä ei ole ollut muuta arvoa kuin pakkotyöhön soveltuvan orjan fyysinen voima. Kun se oli kulutettu loppuun niin oli valmis joukkohautaan.
Sitä paitsi kommunismin piti kehittyä rikkaissa maissa eikä takapajuloissa. Minusta me ei olla vielä oikeaa kommunismia nähtykään. Ehkä siihen tarvitaan vielä yksi entistä jyrkempi vasemmiston alamäki ja kunnon oikeistobuumi, ennen kuin ihmiset päätyvät oikeaan johtopäätökseen Marxin tarkoitusperistä.
Mitä on sitten tämä länsimainen vapaus? Sitä että saamme rikastua loputtomiin toisten kustannuksella ja keinolla millä hyvänsä. Kaikki mitä tehdään, tehdään vain rahanvoimalla. Meidän ei tarvitse pitää toisistamme huolta pyyteettömästi, se ei kuulu luonnolliseen maailman järjestykseemme. Huolenpitoa varten ovat tehtäväänsä kykenemättömät taloudellisiksi raunioiksi säästetyt hoitolaitokset.
Maailmaamme hallitsee pörssit ja osingot, loputon voiton tekeminen. Meitä ei haluta vapauttaa rahanhimosta, sillä se saa meidät taistelemaan keskenämme sen sijaan, että kiinnittäisimme huomion yhteiskuntaan.
Tätä maailman harhaa ylläpitää markkinavoimien ehdoilla toimiva media, jonka kautta meidät kasvatetaan himoamaan lottovoittoa ja tyhmentämään päämme kriittisestä ajattelusta imbesillin ohjelmatarjonnan avulla. Oma ajattelu on niin kommunismin kuin kapitalismin vihollinen.
Meidän hallituksemme eivät kokoonnu miettimään miten jokainen ihminen löytäisi mielekkään paikkansa maailmasta. Ei, se miettii, miten voitaisiin säästää vielä enemmän palkkakuluissa ja ihmisiin kohdistuvissa sosiaalisissa menoissa.
On ihan selvä asia, ettei kaikkia ihmisiä enää tarvita. Äänestäminenkin on näennäisdemokratiaa, silmänlumetta, jolla uskotellaan, että meillä on vielä vaikutusvaltaa asioihin. Ei meillä paljoakaan ole.
Kun räkyttää, pitää antaa myös vaihtoehto. Se on se, että vapauttaa itsensä siltä, että ajattelee kaikkea rahan tai saatavan korvauksen kautta, että alkaa ajatella taas sydämellä. Ja että ylipäätään ajattelee. Ja tekee vain sellaista, mikä tuntuu oikealta, aidolta ja humaanilta tavalta toimia.
Toukokuussa 2015 Kari Rissanen
