torstai 30. joulukuuta 2010

Kolumni – Rissasen rivit


Uutta ja vanhaa vuotta

Jos pitää uudenvuodenpäivää tavallisena päivänä päivien joukossa, voi moni oman elämän kurssinkorjaus jäädä tekemättä. Siksi tällainen perinteinen vuosikatsastus palvelee ihmistä.

Vielä parempi tietysti olisi, jos kykenisi ottamaan jokaisen päivän vuodessa vastaan niin kuin juuri se päivä olisi koko elämän kannalta ratkaisevin, jolloin pitää tehdä ”elämän” kokoisia ja arvoisia asioita.

Itselläni on ollut tapana vuodenvaihteessa kuroa tilastot valmiiksi, eli siivota pöytä tehdyistä asioista, mapittaa paperit, kirjata saavutukset ja katsoa myös eteen niin lupausten kuin ennustustenkin muodossa.

Valitettavasti aivan liian usein moni vanhalle vuodelle asetetuista tavoitteista kelpaa yhä tavoitteeksi myös uudelle vuodelle. Kuten itselleni tämä jatkuva kuntoilun aloittaminen, millä alkaa tässä iässä ja minun geeniperimälläni olla yhä korkeampi aika.

Sain tästä ”herätyksen”, kun tapasin sattumalta keskussairaalan tupakkapaikalla kaksi itsestäni vain jonkin verran vanhempaa mutta jo melko huonossa kunnossa olevaa vanhaa ystävääni, jotka ovat aina ylenkatsoneet kaikkea liikuntaa ja urheilua.   

Tänä vuonna onnistuinkin kuntoilemaan jo viitenä päivänä viikossa tunnin kerrallaan, mutta sitä kesti vain nelisen kuukautta. Nyt on tarkoitus onnistua paremmin, sillä veteraanien yleisurheilun SM-kilpailuihin on enää reilu puoli vuotta valmistautumisaikaa, ja muutama vetokin lyöty…

Vuodesta 2010 jäi aikakirjoihini kaksi isoa iloa. Ensimmäinen oli harjoituksineen ja esityksinen reilun parin kuukauden mittainen kesäteatterikokemus, joka oli alunperinkin motivoimassa Ilomantsiin muuttoani. 

Se on kurinalaista mutta myös vaistonvaraista touhua, missä joutuu laittamaan itsensä peliin ja kohtaamaan omia ”mörköjään”, kuten laulamisen yksin yleisön edessä ei niin kovin sulosointuisilla taidoillaan.

Toinen riemun aihe oli tietysti Blueberry Hill Blues & Jazz teltan onnistuminen niin esiintyjien kuin suuren yleisön osalta. Yhteistyökumppaneille edelleen iso kiitos, toivottavasti yhteistyö jatkuu samoissa merkeissä.

Tulevasta vuodesta tiedän vain sen, että se tulee olemaan jollain tavoin käänteentekevä ja erilainen. Odotan siltä paljon, ratkaiseviakin askeleita, joilla on vaikutusta pidemmällekin tulevaisuuteen.

Mitä ne ovat, niistä minulla ei ole aavistustakaan. Kuten teatterin lavalla, aion elää aistit avoinna ja vaistot valppaana, sillä tärkein tavoite lienee se, että on hereillä omassa elämässään. Sitä samaa toivon kaikille muillekin, hyvää uuttavuotta 2011!
 
Kari Rissanen
 

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Kolumni - Rissasen rivit


Rivit ryömivät lehdestä nettiin


Tervetuloa rivieni pariin tänne nettiin te Pogostan Sanomista rivejäni säännöllisesti seuranneet lukijat, ja tervetuloa mukaan myös te uudet, toivottavasti jää molemmille tavaksi. Pyrin jatkamaan uusien juttujen julkaisua aina torstaisin, kuten oli lehdessäkin tapana. 

Lisäksi aion julkaista säännöllisesti myös vanhoja rivejäni, joihin lehdellä oli kertajulkaisuoikeus. Tavoitteena on koota parhaista vanhoista ”Rissasen riveistä” myös kokoelma.

Rivini ovat kummunneet pitkälti omasta elämästäni, niin hyvässä kuin pahassa. Olen kuvaillut yksityisen ja kokemusperäisen kautta yleistä ja koettanut antaa ajattelemisen aihetta sekä yllyttää ottamaan riskejä ja irtaantumaan rutiineista.

Toisinaan olen käsitellyt yhteiskunnallisia ilmiötä, johon olen hakenut jonkinlaista ylösalaisinkatsomisen kulmaa. Kaiken kaikkiaan ihminen ja maailma kiinnostavat minua, ja ovat ikuisia aiheitani kirjoitanpa kolumnia, lauluja tai mitä tahansa. 

Subjektiivisuus perustuu siihen, että olen tarkkaillut elämän ilmiöitä ja ollut monessa mukana; ” 50 osoitetta, 50 työpaikkaa ja satoja tavattuja ihmisiä”. Näistä kokemuksista pitäisi tarinoita riittää. 

En ole pahemmin sensuroinut itseäni, joten omia sanojani on päästy käyttämään toisissa yhteyksissä sujuvasti myös itseäni vastaan. Sellaisen riskin tässä ottaa, jos ei halua olla hajuton eikä mauton, kolhuja ja pettymyksiäkin tulee.

Oli tietenkin iso pettymys se, että rivini hyllytettiin lehdestä jo seitsemän kuukautta ennen vaaleja. Lippulaivani upposi ja söi yleistä kirjoitusmotivaatiotani. Mutta pettymyksissä piehtaroinnin sijaan pitää miettiä, mitä hyvää tästä voi poikia toisaalla.   

Jo lapsena pitäisi oppia pettymään sopivina annoksina. Olen aiemmin kehunut onnellisella lapsuudellani, johon ei kuulunut minkäänlaisia pettymyksiä, koska olin aina tyytyväinen, vähäänkin. Tästä onnellisuuden harhassa elämisestä johtuen pettymykset ja tappiot yllättävät minut vieläkin.    

Isoimmat pettymykset ovat ajoittuneet nykyisin syksyyn tai sitten mielialanmuutokset ovat alkaneet tavoittaa minutkin. Tästä ei voi vetää johtopäätöksiä, koska monet suurimmista iloistakin ovat ajoittuneet syksyyn. Kuten molemmat avioliittoot johtaneet seurustelut, tai itselleni merkittävät Irlantiin ja Ilomantsiin muuttoni.

Olen saanut täälläkin reilun kolmen vuoden aikana toteuttaa itseäni monella rintamalla, eikä pysähtymisen merkkejä ole ilmassa vieläkään. Näitä liikehdintöjäni pääsette nyt seuraamaan.Onhan tässä tulossa pian puolivuosisataa täyteen, eduskuntavaalit, siskontytölle luvattu Japanin matka ja toivottavasti yritystoiminnan käynistyminenkin, kaikki pelkästään kevään aikana. Nähdään!
Kari Rissanen

torstai 4. marraskuuta 2010

Johtopäätösten tekemisen sietämätön keveys

Rissasen rivit / Julkaistu Pogostan Sanomissa 10.1.2008

Jotkut varmaan tuntevat jossain muodossa tämän tarinan, jonka hatarasti muistaen seuraavaksi kerron. On ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista mielikuvaa elefantista. Sitten heidät viedään silmät suljettuna elefantin äärelle. Yksi saa koskettaa sen pientä häntää, yksi kiemurtelevaa kärsää, yksi kovaa torahammasta, yksi ohutta korvanlehteä, yksi valtavaa jalkaa, yksi tunnustella sen pehmeää kylkeä. 
Sitten jokaista heistä pyydetään kuvailemaan, millainen elefantti on. Voitte kuvitella, että selitysten kirjo on runsas. Ja se on aivan luonnollista.
Tämän saman kokokuvan saamisen vaikeuden äärellä me itse kukin olemme ja elämme. Yksi vähemmistöä edustavan rike leimaa silmissämme äkkiä koko vähemmistön rikollisiksi. Yksi sympaattinen kauppias tietyssä kauppaketjussa tekee kaikista ketjun myymälöistä sympaattisia. Kaupunkilainen tapaa yhden maalaisen, maalainen yhden kaupunkilaisen ja molemmat muodostavat nopeasti varman mielipiteen kaikista maalaisista tai kaupunkilaisista. 
Ja nämä ”kokemukset” voivat yhtä hyvin toisen käden tietoa, ja silti kuulijalle siirtyy asiasta se sama varma ja vakaa johtopäätös, joka siitä kertovallakin on. Jos ei luonnollista, niin ainakin ihmisluonnon mukaista tämäkin lienee. 
Luonnotonta on se, että suurin osa meidän ehdottomista mielipiteistämme ja arvomaailmamme peruspilareista perustuu mitättömän vähäisiin tosiasioihin. Mutta silti me olemme niin varmoja mielipiteistämme, että olemme valmiit tekemään äärimmäisiä tekoja niiden tähden. 
Mitä enemmän meillä on tietoa käytettävissämme, sitä kapeammaksi tietämisemme ja tyypittelymme näyttää käyvän. Surullista on, että suurin osa ei haluakaan saada oikeaa tietoa, tai korjata väärää tietoaan. Vielä suurempaa osaa mikään ”ei voisi vähempää kiinnostaa”, (evvk).
Jotta en syyllistyisi antamaan ”elefantista” väärää lausuntoa, jätän minä kaikenlaisen Ilomantsin ja ilomantsilaisuuden ruotimisen vielä myöhempiin kirjoituksiin. Totta kai, tänne muutettuani, moni on minulta kysynyt, miten olen täällä viihtynyt. 
Aivan samaa tapahtui, kun muutin aikanaan Dubliniin, niin irlantilaiset kysyivät, mitä pidän heitän maastaan? (Josta oli tullut muutamaksi vuodeksi minunkin maani..) Minulle nämä kysymykset merkitsevät samaa, kuin minulta kysyttäisiin, mitä pidän elämästä? Pidänkö olemassaolostani? Yeah!
Lopetetaan siis tarpeettomien johtopäätösten tekeminen eli luuleminen ja annetaan kaikkien kukkien  kukkia ja rikastuttaa elämäämme. Muistakaa, että kaikki mitä elämämme aikana koemme ja saamme tietoomme, on vain murto-osa siitä kokonaisuudesta, missä elämme. 
Kukapa meistä tuntisi maan sijainnin avaruuden äärettömyydessä, saati maapallon kaikki valtiot, tai edes Euroopan, tai edes Suomen kaikkine lääneineen, tai edes kotilääninsä kaikki kunnat, tai edes kotikuntansa kaikki kylät, tai kotikylänsä kaikki taloudet. Aika pieni, eikö totta, on tämä elämänpiirimme.
Kari Rissanen