sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Tilastomerkintöjäni 2010-luvulta


Blogini on ollut hiljaa koko vuoden. Kenties elämäni on tasoittunut, kenties minulla ei ole ollut mitään sanottavaa tai sitten olen vain pitänyt sen omana tietonani. Sen vuoksi katsokin lähimenneisyyden sijaan hieman pidemmälle, kuluneeseen vuosikymmeneen.
Teinkö mitään, tapahtuiko minulle mitään, sainko mitään aikaiseksi?

Asuminen: Asuin viidellä paikkakunnalla, Ilomantsin Sonkajassa, Enon Sarvingissa, Portugalin Vila Nova de Poiaresissa, Helsingin Hakaniemessä ja Sysmässä kahdessa osoitteessa.

Työt: Tein juttuja koko vuosikymmenen viidelle lehdelle (Pielisjokiseutu, Pogostan Sanomat, Karjalainen (kolumneja), Itä-Häme (työsuhde) ja Lähilehti). 
Työskentelin vuoden verran Suomen parhaalle kirjakaupalle, Rosebudille Helsingissä ja sieltä muutettuani olen jatkanut nollasopimuksella myyntitöitä mm. kaksilla edellisillä Helsingin kirjamessuilla.  
Lisäksi olen harrastanut kirppistoimintana omien kirjojeni myyntiä satunnaisesti vuoden 2019 aikana Sysmän, Hartolan ja Vääksyn toritapahtumissa tai myyjäisissä sekä vuokratilassa neljä kuukautta 2018-2019. 
Vuosikymmenen viimeisenä syksynä aloin vetää Sysmässä Itä-Hämeen opiston kirjoittajapiiriä sekä teatteripiiriä.

Yhdistykset:
2009-2018: Blueberry Hill festivaali yhdistyksen puheenjohtaja ja pääjärjestäjä. Edelleen yhdistyksen pankille velkaa maksava hallituksen jäsen (= ilmaisen työn palkka…)
2009-2011: Ilomantsin näytelmäkerho, hallituksen jäsen.
2011-2012: Ilomantsin luonnonystävien puheenjohtaja ja ennen sitä hallituksen jäsen.
2013-2014: Kontiolahden Kanavateatterin puheenjohtaja, ja jäsen 2016 asti.  

Teatterit:
2009-10: Tuhkimo / Kansalaisopiston perheteatteri, Ilomantsi (käsikirjoitus ja ohjaus),
2010: Kyllä kylä tietää / Möhkön kesäteatteri, 1/4 käsikirjoittaja, näyttelijä.
2010-2011: Sketsikommandojoukot, Ilomantsi. Käsikirjoittaja, ohjaaja, esiintyjä, muusikko.
2011-13: Eri paria ja Los Haraccas / Impivaaralaiset runoryhmä, Ilomantsi. Lausuja. 
2012: Parasiitit / KukKuRi teatteri. Käsikirjoitus, ohjaus, näyttelijä.
2012: Mies joka ei osannut sanoa ei / Ilomantsin kansalaisopiston teatteriryhmä. Näyttelijä.
2012-13: Sievistelevät hupsut / Tuhkimo / Helkkarin telkkari /Koveron teatteri. Ohjaus, sovitus.
2012-16: Inishmaanin rampa, Kankkulan kaivolla, Tukkijoella (2 kesää) / Kontiolahden Kanavateatteri. Näyttelijä. 
2017: Tabu / Teatteri Kultsa. Näyttelijä. 
2018: Auringon lapset / Kuurina teatteri. Näyttelijä.
2019: Elämän molski, Itä-Hämeen opisto, teatteripiirin vetäjä,/ Kuurina teatteri, käsikirjoitus, ohjaus. 

Bändit:
2010-2011: K Rissanen Combo 2010-2011, kitara, laulu, bluescovereita
2011: Rissanen & Hacklin Duo
2011-2014: Lastenmusiikkiorkesteri Trio Tötterö
2012: Bändi jota ei ollut, Joensuu, kitara, laulu, biisit
2013-2016: Asiapitoinen Rock-Orkesteri Aro, Joensuu, kitara, laulu, biisit
1997-2019: Karistokratia, duo. 
2018 alk. DharmaPummit, duo, kitara, laulu, biisit
Plus soolokeikkoja.

Kirjat ja käsikirjoitukset:
2017: ”Alaston takinkääntäjä” novellikokoelma, Kirjokansi, Joensuu.
2017: Siinä nälännäkijä missä tyhjäntekijä aforismikokoelma, Kirjokansi, Joensuu.
2019: ”Kun luulin sinun olevan se oikea minulle” käsikirjoitus Wsoy:n ja Prisman kirjoituskilpailuun.
2019: ”Sokea silmänkääntäjä” novellikokoelma lähetetty kustantajille.
2019: ”Bändi jota ei ollut - sata parasta laulua tarinoineen”, työn alla oleva kokoelma omista lauluista (n. 2000).

Näytelmäkäsikirjoitukset:
2010: ”Kyllä kylä tietää”, ¼ -käsikirjoittaja, Möhkön kesäteatteri.
2012: ”Sievistelevät hupsut”, sovitus, ohjaus, Koveron teatteri.
2012: ”Tuhkimo” Koveron teatteri, käsikirjoitus ja ohjaus.
2014: ”Terkkari show” Kivilahti, Ilomantsin kansalaisopisto. Käsikirjoitus ja ohjaus.  (Ei esit.).
2017-19: Liikeeseen asettunut. (pitkä näytelmä)
2019: Persona non grata, Teatteri Kultsan syksyn 2020 lyhäreihin
2019: Ikäkysymys, (lyhäri)
2019: Elämän molski, Sysmä, Teatteri Kuurinan kesän 2020 näytelmä, sisältää laulujani. 


Muuta mainittavaa:
Olen tehnyt vuodesta 2010 lähtien valokuvistani yli 80 Ifolor kuvakirjaa. 
Olin ehdolla vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Pohjois-Karjalassa.
Oli kaksi vuoden 1977 lukion ekaluokkalaisten tapaamista (2012 & 2017) sekä perustamani Euroosio teatterin (1991-1994) tapaaminen 2016.
Onnistuin myymään noin kuukaudessa oman taloni vuonna 2017 alussa sekä markkinoimaan ja löytämään ostajan äidin asunnolle marraskuussa 2019.
Kävin joskus jossain matkoilla. 
Ostin neljä keskimäärin alle tonnin hintaista autoa, joista viimeinen kulkee edelleen.
Ihmissuhdetoimintaa oli sopivasti ja kesästä 2016 lähtien vakaata sellaista.
Perustin 1.1.2019 Facebookiin Kari Rissanen seuran, jossa on kahdeksan jäsentä...