Ei talvikunnossapitoa

Polut syntyvät kulkemalla, niin ruohikkoon kuin lumeen, mitä niitä asiakseen raivaamaan tai auraamaan. Olen tosin poistanut pajuja joitakin vuosia hoitamattomana olleelta tontilta saadakseni puron varteen ja koivikkoa kasvavalla pellolle hiihtoladun. 

Luonteeni vie minut kuitenkin useimmin raivaamattomille urille, omille poluille ja uusille reiteille. Uskon, ettei se ole sattumaa, että kotiportiltani lähtiessä voin joka kerta valita oikean tai vasemman suunnan mielialojeni mukaan. Lisäksi molemmissa suunnissa ennen seuraavia isompia teitä on useita vaihtoehtoisia reittejä, joita voin kulkea vaihtelunhalussani.  

Pihamaani saa olla pääosin lumipeitossa jonka taivas sille suo. Rappuset minä lakaisen ja kolaan reilun auton leveyden verran väylää niin rappusilta autotalliin kuin sieltä maantielle. Loput polut syntyvät päivittäisiä rutiineja täyttäessä. 

Huussipolun varrella on myös lintulauta, missä elämääni ilahduttavat kymmenen pulskat tiaiset ja närhi pariskunta. Liiteriin on matkaa viitisenkymmentä metriä ja lähteelle puolta enemmän. Nämä touhut ovat lapsuudesta tuttuja ja luontevia tekemisiä, ulkohuusseineen, kantovesineen ja kylmine saunan eteisineen. 

Traktorin päästän pihaani vain kyntö- ja muokkaushommiin, niin kauan kun en omista hevosta. Tulevaisuudessa on tarkoitus turvautua oman pellon antimiin, muun muassa kesäkurpitsaan, sipuliin, lanttuun, salaattiin ja perunaan.

Suhtaudun siihen riemulla, että oman elämänsä eteen joutuu näkemään vaivaa. Tässä on jo muutaman kuukauden aikana hävinnyt pahin jäykkyys niin selästä, niskasta kuin olkapäistä. Elämästämme on tullut liian helppoa, ja kaikki luonnollinen ponnistelu alkaa olla katoavaa kansanperinnettä. Isommilla liikepaikoilla meidän ei tarvitse enää availla edes ovia ja rullaportaat ja hissit kuljettavat meitä kerroksista toiseen. 

Vanhan talon ostaessaan useimmat pistävät sen oikopäätä remonttiin ja kääntävät kaiken ylösalaisin uuteen asuun. Kävisihän sekin kuntoilusta, mutta itse ajattelin raihnaistua taloni kanssa rintarinnan. Korjaan välttämättömimmät asiat, mutta mitään suurempaa remonttia en aio tehdä. Siniset pinkopahviset seinät kupruineen ovat hienot.  

Kaksi päivää sisään muuton jälkeen sisustus oli tilassa, jossa se nyt on; kaikki tavarat oikeilla paikoillaan ja järjestyksessä, niin kuin ne olisivat olleet niillä sijoillaan aina. Sen jälkeen olen vain istunut työpöytäni takana ja touhunnut joutavia, tai soitellut kitaraa, kokannut, lukenut ja kävellyt lähiharjulla Suomen ensimmäisen ympäristörikoksen maisemissa.

Toki elämä vaatii palkkatöitäkin. Avustan nyt Pogostan Sanomien lisäksi myös Pielisjokiseutua. Koverossa vedän Joensuun seutuopiston näyttelijöiden ryhmää. Aikakirjoihin jää, että ryhmämme esitti Koveron koulun viimeisessä joulujuhlassa Grimmin saduista muokkaamani Tuhkimo-näytelmän. 

Ihminen tulee halutessaan vähällä toimeen ja tarvitsee aika pienen tilan kerrallaan, eikä sitä kaikkea suinkaan tarvitse omistaa. Ihminen voi olla vain yhdessä paikassa kerrallaan ja se tila hereillä ollessa on maksimissaan alle neliömetrin.

Olipa se paikka missä tahansa, oleellista on, että olet siellä ja silloin täysillä läsnä. Myös silloin kun paukkupakkasilla makuuhuoneessa on nukkumaan mennessä vain kymmenen astetta lämmintä. Lämmintä kumminkin.   

Kari Rissanen