Polut syntyvät kulkemalla, niin ruohikkoon kuin lumeen, mitä niitä
asiakseen raivaamaan tai auraamaan. Olen tosin poistanut pajuja joitakin vuosia
hoitamattomana olleelta tontilta saadakseni puron varteen ja koivikkoa
kasvavalla pellolle hiihtoladun.
Luonteeni vie minut kuitenkin useimmin raivaamattomille urille, omille
poluille ja uusille reiteille. Uskon, ettei se ole sattumaa, että
kotiportiltani lähtiessä voin joka kerta valita oikean tai vasemman suunnan
mielialojeni mukaan. Lisäksi molemmissa suunnissa ennen seuraavia isompia teitä
on useita vaihtoehtoisia reittejä, joita voin kulkea vaihtelunhalussani.
Pihamaani saa olla pääosin lumipeitossa jonka taivas sille suo. Rappuset
minä lakaisen ja kolaan reilun auton leveyden verran väylää niin rappusilta
autotalliin kuin sieltä maantielle. Loput polut syntyvät päivittäisiä rutiineja
täyttäessä.
Huussipolun varrella on myös lintulauta, missä elämääni ilahduttavat
kymmenen pulskat tiaiset ja närhi pariskunta. Liiteriin on matkaa viitisenkymmentä
metriä ja lähteelle puolta enemmän. Nämä touhut ovat lapsuudesta tuttuja ja
luontevia tekemisiä, ulkohuusseineen, kantovesineen ja kylmine saunan
eteisineen.
Traktorin päästän pihaani vain kyntö- ja muokkaushommiin, niin kauan kun
en omista hevosta. Tulevaisuudessa on tarkoitus turvautua oman pellon antimiin,
muun muassa kesäkurpitsaan, sipuliin, lanttuun, salaattiin ja perunaan.
Suhtaudun siihen riemulla, että oman elämänsä eteen joutuu näkemään vaivaa.
Tässä on jo muutaman kuukauden aikana hävinnyt pahin jäykkyys niin selästä,
niskasta kuin olkapäistä. Elämästämme on tullut liian helppoa, ja kaikki
luonnollinen ponnistelu alkaa olla katoavaa kansanperinnettä. Isommilla
liikepaikoilla meidän ei tarvitse enää availla edes ovia ja rullaportaat ja
hissit kuljettavat meitä kerroksista toiseen.
Vanhan talon ostaessaan useimmat pistävät sen oikopäätä remonttiin ja
kääntävät kaiken ylösalaisin uuteen asuun. Kävisihän sekin kuntoilusta, mutta itse
ajattelin raihnaistua taloni kanssa rintarinnan. Korjaan välttämättömimmät
asiat, mutta mitään suurempaa remonttia en aio tehdä. Siniset pinkopahviset seinät
kupruineen ovat hienot.
Kaksi päivää sisään muuton jälkeen sisustus oli tilassa, jossa se nyt on;
kaikki tavarat oikeilla paikoillaan ja järjestyksessä, niin kuin ne olisivat
olleet niillä sijoillaan aina. Sen jälkeen olen vain istunut työpöytäni takana
ja touhunnut joutavia, tai soitellut kitaraa, kokannut, lukenut ja kävellyt lähiharjulla
Suomen ensimmäisen ympäristörikoksen maisemissa.
Toki elämä vaatii palkkatöitäkin. Avustan nyt Pogostan Sanomien lisäksi myös
Pielisjokiseutua. Koverossa vedän Joensuun seutuopiston näyttelijöiden ryhmää. Aikakirjoihin
jää, että ryhmämme esitti Koveron koulun viimeisessä joulujuhlassa Grimmin
saduista muokkaamani Tuhkimo-näytelmän.
Ihminen tulee halutessaan vähällä toimeen ja tarvitsee aika
pienen tilan kerrallaan, eikä sitä kaikkea suinkaan tarvitse omistaa. Ihminen
voi olla vain yhdessä paikassa kerrallaan ja se tila hereillä ollessa on
maksimissaan alle neliömetrin.
Olipa se paikka missä tahansa, oleellista on, että
olet siellä ja silloin täysillä läsnä. Myös silloin kun paukkupakkasilla makuuhuoneessa on nukkumaan mennessä vain kymmenen astetta lämmintä. Lämmintä kumminkin.
Kari Rissanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti