Olemassaolosta ja elämän tarkoituksesta

Tunnen teidät nimeltä, tiedän hieman ajatuksistannekin. Olette kuin vastapäisessä talossa asuvia puolituttuja, joille nostan kadun yli kättä yhtä aikaa tultaessa tai lähdettäessä ja ajattelen, että olisi mukava tutustua jonain päivänä paremminkin, kun vain olisi aikaa. Hei vain Franz, moi moi Fernando, tsau Jack ja George, terve Albert…

Kun olisi aikaa. Sitähän meillä on, mutta käytämme sen lähes kaikilla muilla kuin sydämissämme toivomillamme tavoilla. Ensinnäkin nukumme siitä suurimman osan. Nukumme koska meidän pitää olla voimissamme toteuttaaksemme nykyaikaista orjuutta, rahan orjuutta. Väittääkö joku palkkatyössä käyvä olevansa kokonaan vapaa? Mahdotonta. Hän voi selittää rakastavansa työtään, kahleisiinsa ja kaappareihinsakin voi rakastua, mutta voiko hän irtaantua siitä milloin tahansa? Voi kyllä, mutta sillä on seurauksensa, siitä alkaa vankeus.

Orjuuden ja vankeuden ero on siinä, että orjuudesta ihmiselle maksetaan juuri sen verran, ettei hän  pääse siitä irti. Juuri sen verran, että saa vuokransa maksettua tai velkansa lyhennettyä ja elintarvikkeensa. Jos on oikein säästäväinen ja ahkera orja, voi saada jotain ylimääräistäkin, ulkomaan matkan tai illan teatterissa. Vankeudessa ihminen ei kykene hoitamaan itse vuokriaan, velkojaan eikä toimeentuloaan ja kaikki muu on hänelle tavoittamatonta ylimääräistä. Joku yhteiskunnallinen taho hoitaa välttämättömyydet osin hänen puolestaan jos hän lupaa pysyä aloillaan, olla tekemättä vallankumousta, olla ajattelematta rooliaan, olla hakevinaan jotain sellaista mitä ei ole, mutta tärkeintä on, että pysyy paikoillaan ja odottaa, vaikka Godot’ta, ei mitään väliä.

Kuinka ylipäätään kukaan voi olla kysymättä elämäntarkoitusta tai kyseenalaistamatta olemassaolomme ja nykyisen elämänmenomme mielekkyyttä? Kertokaa se minulle, tai älkää sittenkään. En halua kiusata itseäni negatiivisella ilmapiirillä tai huonoilla uutisilla. Minä hylkään realismin, mikä on kaikkein absurdein asia, jonka kouriin ihminen elämässään joutuu. Pitäisi riittää, että on syntynyt, alkanut elää ja selviytyä. Siitä lienee kysymys, että on hereillä omassa elämässäni eikä unissakulkija tai robotti.

Mutta pikku hiljaa, aikojen saatossa, meidät on ohjelmoitu ja roolitettu toteuttamaan tiettyä suunnitelmaa syntymästä kuolemaan, ja yksi sen viekkaimmista harhoista orjuudesta tai vankeudesta irtipääsemiseksi on saada meidät haaveilemaan viikoittain suunnattoman suuresta rahapelivoitosta! Tämäkö on elämämme kuva? Ei mitään korjattavaa? 

Luulen saavuttaneeni näiden vaellusvuosieni aikana yhteisymmäryksen itseni kanssa ja jatkan tyytyväisenä valitsemallani tiellä. Ja te kaverit siellä kadun toisella puolen, olette tainneet joskus käydä läpi näitä samoja kysymyksiä omissa elämissänne.   

21.3.2017