Tapahtuipa maaliskuussa

Maaliskuukin on pian mennyttä. Se tarkoittaa, että olen ollut asunut Portugalissa pian kaksi kuukautta. Ei minulle ole tosi asiassa paljon eroa tai merkitystä missä minä asun. Minä teen niitä tiettyjä omia juttujani kaikkialla samalla tavoin. Kirjoitan tarinoitani ja asioitani ja touhuan jotain pientä ja arkista. Ja sosialisoin.

Tämän kuukauden suurin sijoitus on ollut kitara, jonka tulkitsin välttämättä tarvitsevani. Nailonkielisestä Ibanezista tuli minun kaveri jo liikkeessä, vaikka en etukäteen tiennyt mitä sinne menin hakemaan. Se vain tarttui sitä kokeillessani käteeni ja jäi siihen. Soitin olisi saattanut olla joku muukin, minimissään ukulele tai maksimissaan dobro, sille olisi ehkä suurin tarvekin, mutta sitä siellä ei ollut. Mutta tuollainen entisiä akustisia kitaroitani parempi nailonkielinen kitara oli tänne juuri passeli valinta. Tässä talossa ja sen seinien ja muurien ympäröimällä sisäpihalla on kiva akustiikka ja pienikin ääni kuuluu ja soi hienosti.

Kirjoittamisen sivutuotteena on syntynyt jo muutama laulutekstikin, vaikka niiden tekemistä yritän lähes tarkoituksella vältellä. Niitä on jo tarpeeksi, mutta minkäs mahtaa jos riimit vain tulevat. Enimmäkseen olen soittanut jotain blues klassikoita. Novelli on kirjoituttanut itsensä harvemmin kuin joka toinen päivä, keskimäärin ja aforismeja on syntynyt keskimäärin pari päivässä, mutta käytännössä ne ovat syntyneet muutaman hyvän ryöpyn aikana. Niidenkään syntyyn ei ole tarvinnut eikä voi vaikuttaa liian aktiivisesti itse. Kun antenttit nappaavat universumista lähetyksen, silloin on vain parempi pitää kynä ja vihko esillä. Näin se menee, hui hai.

Turismia olen harrastanut läheisellä Lousa vuorella sen verran, että ihastukseni maan maisemia kohtaan on vain syventynyt. Edelleen hämmästelen, miten (Suomeen verrattuna) näin pienellä maalla voi olla näin suuret maisemat. Jokien varsilla laaksoissa kulkevat tavalliset maantiet ovat jo henkeäsalpaavia, puhumattakaan sitten vuoren rinteillä kiemurtelevista serpentiiniteistä. Lousa vuoren korkein kohta, Alto do Trevim muutaman kymmenen kilometrin päässä on vain 1202 metriä merenpinnasta ja kylä jossa asun taitaa olla noin 350 metrin korkeudessa.

Jotain pientä olen touhunnut kasvienkin kanssa, mutta niistä minulla ei ole niin paljoa mainittavaa. Kirsikkapuu kukki kauniisti ja lakastui, ja sitten aloitti toinen ja se on tainnut juuri ohittaa parasta ennen päivänsä myös. Muutamissa muissakin puissa on silmuja ja kukkaa nupullaan tai hedelmää tulollaan, mutta mitä lienevätkään. Biologia ei ole vahvinta osaamisaluettani. Moni asia mistä ei tiedä selviää, kun kysyy paikallisesta kahvilasta.

Täällä pikkukylässä kahvila (yhdistettynä baari) on tärkeä paikka, aivan samalla tavalla kuin joissain englantilaisissa tv-sarjoissa, Heartbeatissa tai Coronation Streetissä, mitä niitä onkaan. Siellä ihmiset pistäytyvät töiden päälle, tai jo lounastauoillaan ja siellä selviää kaikki asiat. Kun sain Suomesta itse pakkaamani lähetyksen erinäisiä työkaluja, ei se löytänyt minua osoitteeni perusteella, vaan jouduin noutamaan sen kahvilan pihasta, jonne lähettifirma sen toi. Kahvilasta sain puhelinnumeron putkimiehelle, kun ensimmäinen oli vasta kuukauden ajan tehnyt tuloaan töihin. Toinen tuli seuraavana aamuna ja teki korjauksen vuotavaan muoviseen vesiputkeen 75 eurolla. Se ensimmäinen olisi halunnut uusia kaikki putket liittymästä saakka veroineen pitkälti yli tonnilla.

Kahvilakeskusteluista sain myös vinkin autokorjaamosta, kun autoni jäähdyttäjä alkoi vuoristossa ajelun päätteeksi vuotaa kriittisesti. Sieltä on selvinnyt jo tekijä mahdolliselle aurinkoenergiasysteemille. Englantia olen puhunut tänne muuttaneiden brittien, skottien ja hollantilaisten kanssa samoin kuin parin kahvilan vakioasiakkaan sekä nuoremman kahvilanpitäjän kanssa. Hän on selvittänyt minulle monia asioita, mm. tietulleista, baarissa pelatun portugalilaisen korttipelin säännöistä ja on pelannut kanssani myös biljardia ja varoittanut esimerkiksi yhden kanssani keskustelleen britin mahdollisesta aggressiivisuudesta, jos hän sattuu juopumaan liikaa. Olen käynyt siellä kolmena iltana sosialisoimassa ja tehnyt havainnon, että naisia siellä ei juuri näy. Siitä huolimatta olisinko ollut siellä yhteensä viittäkään minuuttia, etten olisi ollut mukana jossain keskustelussa, englanniksi tai portugaliksi.

Erityinen ilta käydä kahvilassa on Benfican matsi-illat. Se on useimman lähitienoon asukkaan suosikki-ilta. Lähin vaihtoehto kannustettavaksi olisi tietysti Porto, mutta ilmeisesti se on jotenkin kilpailija Coimbran alueelle, jolla ei ylimmällä sarjatasolla ole edes joukkuetta. Kun Portugali pelasi maaottelun, tarjosin paikalla oleville kierroksen. Olin itse saanut niistä kierroksista jo ennakkoa aiemmin ja esimerkiksi pullo olutta maksaa 80 senttiä, joten pienestä avokätisyydestä ei konkurssiin joudu.

Kielenopiskelu edistyy hyvin oikeassa ympäristössä ja kielipuolena sitä vähäistä taitoaan pitää käyttää heti kun siihen on tilaisuus. Opiskelen kieltä keskimäärin joka päivä ainakin tunnin ajan mumisemalla sitä yksin ja kirjoittamassa paperille mahdollisia tilanteita ja itseen tai hoidettaviin asioihin liittyviä lauseita. Loistava ostos tänne oli portugalilaisille englanninopiskeluun tarkoitettu Saber ingles –kirja. Se on varmaan ensimmäinen kielioppikirja, jota ikinä olen lukenut kunnolla. Englannin kautta portugalin oppiminen tuntuu huomattavasti loogisemmalta kuin suomenkielen kautta. Myös portugali-suomi sanakirja alkaa olla hiirenkorvilla.  

Kun kävin lähikappelissa naapurissa asuvan naisen isän hautajaisten jälkeisessä tilaisuudessa, niin siellä jouduin juttelemaan pelkällä portugalilla sekä hänen ja sukunsa sekä talon ystävälleni myyneiden henkilöiden kanssa. Naapurini englantia puhuva sisko tarkistikin, että miten kauan (tai siis käytännössä vähän aikaa) minä olen täällä asunut, kun puhun jo näin paljon heidän kieltänsä. Ummikon on opeteltava, kun englantia täällä puhuvat yllättävän harvat. Ostin kielikorvaa kehittääkseni myös halvan radion posmittamaan kieltä aamusta yöhön.

Elämä on mukavasti mallillaan. Olen tehnyt tuttavuutta jo Coimbran parhaissa kirjakaupoissakin, Bertrandissa ja Fnacissa, vaikka yritän olla haalimatta enää liikaa kirjoja, niitäkin on ihan tarpeeksi. Jouduin joka tapauksessa ostamaan Portugalin historiaan liittyvän kuvitetun kirjan, joka lyhyine tarinoineen kertoo 150 sivulla koko maan historian. Se on tällä olemattomalla kielitaidolla juuri sopivan laaja itselle. Toinen perusajatus oli hankkia jotain Fernando Pessoalta, ja koska olen enemmän proosa- kuin runohenkilö, oli valintani hämmennystä aiheuttava mestariteos The Book of Disquiet.

The Book of Disquiet (Livro do Desassossego: Composto por Bernardo Soares, ajudante de guarda-livros na cidade de Lisboa), published posthumously, is a work by Fernando Pessoa (1888–1935), signed under the semi-heteronym Bernardo Soares. With a preface by Fernando Pessoa, orthonym, the book is a fragmentary lifetime project, left unedited by the author, who introduced it as a "factless autobiography."

Se ensimmäinen tänne ostamani kirja oli pikkudivarista muutama viikko sitten löytämäni The Clash yhtyeen laulutekstejä sisältävä kirja, jossa tekstit olivat rinnan englanniksi ja portugaliksi. Se rohkaisee kääntämään omiakin lauluja portugaliksi. Ja se neljäs kirja täällä on nyt Fnacistä ostettu Dicionario essencial portugues, sanotattakin selvää: välttämätön. Ja joutuihan tässä jo tilaamaan Bertrandin nettikaupastakin (kun niitä ei hyllyssä ollut) Suomessakin julkaistun israililaisen historoitsija Yuval Hararin kirjat Sapiens ja Homo Deus, joissa hän käsittelee ihmiskunnan menneisyyttä ja tulevaisuutta. Ja samalla koriin tuli valituksi myös erityisesti ulkomaalaisille tarkoitettu Portugal A Companion History teos sekä Kira Cochranen Modern Women, 52 pioneers, tuore kirja vaikuttavista naisista. Näillä ja puolella kymmenellä Suomesta mukanani tuomalla kirjalla mennään toistaiseksi. Ne kymmenet metrit kirjoja odottavat Suomessa varastossa tänne raahaamistaan... Kirjahulluus ei ole hellittänyt.