Pohdinnat saivat pohjaa Sapiens kirjasta

Asioiden pohtiminen on eräänlainen itselle asetettu elämäntehtävä, jota olen toteuttanut muodossa jos toisessa jo vuosikymmenien ajan. Se alkoi 70-80-luvuilla kantaaottavien laulujen kirjoitteluna, laajentui 90-luvulla näytelmien ja aforismien kirjoittamiseksi ja sai 2000-luvulla rinnalleen kolumnit, lehtijutut ja blogitekstit.

Vaikka osa noista yllämainituista voi sijoittua samaan laatikkoon novellien ja muiden enemmän mielikuvitusta ja luovuutta kuin pohdintaa ja kannanottoa sisältävien tekstien joukkoon, on suurin osa kirjoittamisestani kommentoinut jollain tavoin elämää, maailmanmenoa ja ihmisen touhuja. Kriittinen mieleni on kysynyt, miksi elämämme niin kuin elämme.

Paljon tekstieni sisällöstä on ollut epämääräistä vapauden kaipuuta, rutiinien rikkomisen välttämättömyyttä, ylösalaisin katsomisen taitoa, toisin ajattelua ja jopa jonkinasteiseen kapinaan tai hulluuteen yllyttämistä. 

Samaan aikaan oma elämä on ollut jatkuvaa vaellusta uusille sijoille, elämää monine eri elämineen eri ympäristöissä, joskin ihan yhteiskunnan luomien normien puitteissa. Monelle järkevällä ihmiselle, ja itsellekin heidän joukossaan, tämä on voinut näyttää käsittämättömältä haahuilulta.

Nyt minusta tuntuu, että olen löytänyt tälle kaikelle selityksen. En löytänyt sitä mistään psykiatrin sohvalta enkä tohtorin vastaanotolta tai itsehoito-oppaan sivulta vaan kirjasta, joka olisi syytä jokaisen ihmisen lukea ainakin kahteen kertaan ja vasta sitten sijoittaa se sinne perheraamatun viereen.

Puhun israelilaisesta Yuval Noah Hararista ja hänen kirjastaan Sapiens (A Brief History f Humankind). Sen luku on vasta puolivälissä mutta ensi sivuiltaan lähtien se on vienyt mukanaan. Tämän jälkeen odottaa vuoroaan hänen seuraava aiheeseen liittyvä kirja Homo Deus A Brief History of Tomorrow.

Sapiens kirjasta aiemmin lukemaani kritiikkiin viittasin myös Suonna Konosen tammikuussa tekemässä Karjalaisen haastattelussa oman kirjani julkaisun yhteydessä. Koska Suonna hieman oikaisi runsasta sanavirtaani lehden sivuille siirtäessään, jäi juttuun ajatus, jossa väitän niiden mokanneen, jotka ovat asettuneet maanviljelijöiksi. Yksi aikalaisviljelijä siitä minulle älähtikin.

Se  moka onkin Hararin väite, mutta hän puhuu tietenkin historian hämärässä, noin 12 000 vuotta ennen ajanlaskua tapahtuneesta metsästäjä-keräilijä -heimojen aloilleen asettumisesta pysyvien viljelyspaikkojen luomiseksi. Kun lukee Sapiens kirjasta sen toisen luvun, The Agricultural Revolution, on perustelut vastaansanomattomat. Ihminen lankesi omaan ansaasta. Se lisäsi työmääräänsä hurjasti, teki ravinnostaan yksipuolisempaa ja köyhempää ja tuli alttiimmaksi taudeille ja luonnon katastrofeille.

Asettuminen lisäsi väestönkasvua ja sitä enemmän ihminen joutui työtä tekemään ruokkiakseen kaikki suut. Liikakansoituksen lisäksi tuli jatkuvat taistelut reviireistä. Samalla ihmiselle hyödylliset  eläimet alistettiin brutaalisti omaan käyttöön. Ihminen kesytti siihen saakka ravintoketjussa pienessä roolissa olleen vehnän peltoonsa, mutta käytännössä tämä tänä päivänä maailman levinnein kasvi alistikin ihmisen aloilleen.

Kun ihminen oli raatanut alati edessään pakenevan paremman tulevaisuuden puolesta muutaman sukupolven ajan, se unohti menneisyytensä vapaana vaeltajana, joka oli nauttinut rikasta ja monipuolista ravintoa, ollut hyväkuntoinen ja oletettavasti ihan pienessä yhteisössä elämästään nauttiva ihminen.

Aloilleen asettuminen kasvatti yhteisöt niin isoiksi, että niiden hallitsemiseen alettiin tarvita mielikuvituksellisia tarinoita ja myyttejä, sopimuksia, sääntöjä, asioita joita ei oikeasti ole edes olemassa. Ei niitä ole vieläkään, mutta niiden mukaan me yhä elämme. Mihin perustuvat oikeasti valtakuntien tai tonttien rajat? Työajat? Puolueet? Yhtiöt? Raha? Verotus? Jääkiekon säännöt? Tämä lista on loputon.

Kirjoitus- ja lukutaitokin kehittyi, että näitä ei perimässämme olevia asioita pystyttiin hallitsemaan. Kenenkään muisti ei riittänyt loputtomiin eikä kuoleman tapauksessa aivojen sisältö ollu siirrettävissä seuraavalla henkilölle. Omalla tavallaan ihminen olisi pärjännyt ilman kaikea tätä ylimääräistä, koska kaikki ne säännöt, lait, käytännöt ja keinot sekä erityisesti peloitteet, joilla ihmisiä on haluttu pitää ruodussa ja hallita on johtanut valtavaa  epätasa-arvoon, jossa toiset ovat olleet ylhäisiä ja vapaita ja toiset on alistettu esimerkiksi orjiksi.

Eikä tämä kuvio ole niin ratkaisevasti sitten maanviljelyn vallankumouksen muuttunut. Kaikkialle minne vahvimman oikeus ja valta on asettunut, se on tuonut sinne omat mielikuvitukseen perustuvat systeeminsä ja tuhonnut alkuperäisväestön luomat kuviot. Ajatellaanpa tämän suuren aikajanan rinnalla, että joissain valtioissa naiset ovat saaneet äänestää jo noin sata vuotta. Apartheid päättyi Etelä-Afrikassa 1991!  

Eikö tästä kaikesta voisi päätellä, että on aika luonnollista, jos joku tuntee edelleen jonkinlaista luontaista vastenmielisyyttä enemmistöjä ja heidän luomiaan sääntöjä kohtaan tai vastentahtoisuutta aloilleen asettumista kohtaan? Varsinkin nykyaikana, jolloin kaikkia ihmisiä ei enää tarvita, meidät jostain syystä halutaan edelleen pitää kontrollissa.

Tämän kirjan ansiosta näyttää hyvin luontevalta ihmisen pyrkimys kyseenalaistaa ”totuuksia” ja kulkea vastavirtaan tai rimpuilla irti oravanpyörästä kohti epämääräistä vapautta. Koska ihminen kantaa pitkää perimää, niin osalla meistä tuo paikasta paikkaan vaeltavan metsästäjä keräilijän geeni täytyy edelleen olla. Mutta niin hän kuin kaikki muutkin tietävät, ettei paluuta enää ole. Eikä tilaa. Joku omistaa kaiken maan, veden ja ilmankin. Vaeltaja voi tehdä vain omia pieniä ratkaisujaan ja toteuttaa omaa vaeltajan viettiään ja antaa ihmiskunnan jatkaa kulkuaan kohti omaa mahdottomuuttaan.