Kirjoitin
loppuvuodesta Pielisjokiseutuun kolumnin, missä korjasin käsityksiä Suomesta
kylmänä talvimaana. Siellähän ollaan koko ajan kesäolosuhteissa, ympäri vuoden.
Talossa on lämmintä yli 20 astetta, liikutaan autolla, joka on ollut lämpimässä
tallissa ja ennen ajoa päällä on ollut sisätilalämmitin. Ajetaan suurin
piirtein kaupan rappusten eteen ja jo eteisestä lähtien ollaan taas kesäisissä
olosuhteissa. Mikä se sellainen kylmä oikein on?
Täällä lämpimäksi
oletetussa eteläisessä Euroopassa se kylmä on, jonka joutuu myös kokemaan.
Puolet vuodesta voi olla alimmillaan vain kymmenen astetta lämmintä, mutta se
sama ulkolämpötila on myös sisällä ja varsinaista kiinteää lämmitystä
harakoille lämmittävän takan lisäksi ei ole. Siihen kun lisätään vielä lähes jatkuvan
sateen vaikutukset, niin en ainakaan käytä minkäänlaisena tekosyynä tänne
muutolleni lämpimään hakeutumista. Enhän minä edes pidä kuumuudesta, en ole
koskaan ollut niin sanotusti aurinkorannalla, joten kesästä voi tulla vaikea. Ehkä
joudun viettämään aika paljon siestaa.
Minä olen
viihtynyt täällä hyvin. En ole tarvinnut kyseenalaistaa tekoani, tämä oli hyvä
liike, vaikka totta kai tähän liittyi myös tiettyjä uhrauksia ja tällä oli
tiettyjä seurauksia. Sellaista elämä on. Minä katson eteenpäin ja nautin niistä
uusista asioista, joita elämä tuo ja vaatii minulta. En usko että ne vanhat
asiat häviävät minnekään, ne ovat edelleen, mutta hieman eri muodossa tai
hieman kauempana ainakin.
Yksi uusi ja
mieluinen haaste on portugalinkielen opiskelu. Toisaiseksi teen sitä omin päin,
mutta tiedossa olisi myös yksityisopettaja, jolta tunteja voisi ottaa vaikka heti.
Hän alkaa opettaa kieltä elokuussa ryhmälle, alueen uusille asukkaille, sinne
pitää mennä mukaan. Täällä on ilmeisesti aika paljon englantilaisia. Yhtenä
päivänä 40 minuuttia autokaupoille käveltyäni kävin pubissa kahvilla ja
ajattelin, että minne ihmeen keskelle Coronation Street’iä minä olen oikein
joutunut. Teki mieli sanoa se ääneen, mutta yksi kavereista näytti ja kuulosti
niin paljon suoraan Lontoon alamaailmasta maanpakoon karanneelta, etten
viitsinyt, jos vitsi olisi mennyt vaikka ohi.
Asukkaita Vila
Nova de Poiaresissa lienee noin 8000 ja täällä näyttää olevan hyvät peruspalvelut.
Alueen tiedossani olevasta kolmesta ruokakaupasta ylivoimaisesti paras
InterMarche on juuri sillä laidalla kylää, josta on vain kolme ja puoli
kilometriä taloon, jossa asun, nykyisessä kodissani. Tina, asunnon omistaja
kysyi äskettäisen täällä käyntinsä jälkeen, että onko tämä nyt koti. Vastasin,
että jos sallit ilmaisun, niin on eikä muutakaan ole. Kaipaan kotiini tietysti
kirjojani ja soittimiani, mutta juuri sen takia täällä saa jotain aikaiseksi,
kun ei ole noita muita kiusauksia ja häiriötekijöitä toistaiseksi läsnä. Nyt on kaikki aika
valjastettu talon töille, kirjoittamiselle, kielenopiskelulle ja
välttämättömille kaupassa käynneille.
Ruokakaupan
lisäksi rautakauppa on keskeisessä roolissa. Jos haluaa vaihtelua
kauppakuvioihinsa, niin noin 20 kilometrin päässä, jälleen juuri ”etummaisella”
reunalla maan kolmanneksi suurinta kaupunkia Coimbraa on kaksi hyvin oleellista
kauppaa. Toisesta saa kodinkoneet, erikoisemmatkin ruuat, kirjat, ja kaiken
sekatavarankin, sekä voi valita lounaspaikkansa kymmenestä laadukkaasta
paikasta. Toisen ison kaupan voisi nimetä ilmeisesti maatalous- ja rautakaupaksi,
sillä sieltä saa tarvittavat laitteet, työkalut ja materiaalit.
Vila Nova de
Poiaresissa on hyvä kirjasto / kulttuuritalo, puhelin- ja nettipalveluja
tarjoava liike, pari ns. Kiinakauppaa ja muita erikoisliikkeitä, pesula, monia
kahviloita, pubeja ja lounaspaikkoja, ja kunnalliset palvelut, joiden
byrokraattiset kuviot vieraalla kielellä ovat välillä jopa koomisia. Seurasin
vierestä kuinka Tina yritti vaihtaa edellisen, jo kuolleen omistajan
suoraveloituksena mennyttä vesilaskua omalle nimelleen ja tililleen... Sähkön
tarpeen lisääminen onnistui onneksi kädenkäänteessä, että voi olla
vedenlämmitin ja lämpöpatteri yhtä aikaa päällä, mutta putkimiestä ei ole saatu
kiinni sen jälkeen, kun hän ”mais ou menos xxx euros” tarjouksensa jätti. On
kuulemma kiireinen mies, kertoi kylän baarin/kahvilan pitäjä, kun kävin
”esittäytymässä".
Yksi pienen pieni
sinnikäs vesivuoto muoviputkessä lattian rajassa laattojen reunassa aiheuttaa
koko järjestelmän uusimisen uudenaikaisempiin vesiputkiin. Jos ei halua jatkuvasti
kuivata lattiaa, on vedentulo pidettävä pääsääntöisesti suljettuna. Näin
sadekaudella se ei ole ongelma, mutta pian se voi olla. Kyselin samalla muitakin hyödyllisiä tietoja
vähän siitä sun tästä. Tapasin myös kylässä jo kymmenen vuotta asuneet hollantilaiset.
Toiseksi lähin naapurini on muuttanut englannista.
Maisemaan täällä
on mahdoton kyllästyä. Sitä aukeaa noin 160 astetta edessä aukeavan laakson
takana oleville vuorille päin ja vuoren rinteille ripoteltuna on pieniä kyliä
ja vuorten laella pyörivät tuulimyllyt. Alhaalla laaksossa on kivisiä
omakotitaloja pelto- ja metsätilkkujen lomassa. Omilla kulmilla kadun
alapuolella olevien talojen harjat ovat maksimissaan kadun yläpuolella olevan
talojen ikkunoiden tasalla. Näin jokaisesta talosta näkyy esteettä sama
vuoristomaisema. Kätevää. Meidän talossa on keskimääräistä suurempi tontti ja
yläpuolella oleva naapuri talo on noin 50 metrin päässä jyrkähkössä ylämäessä
ja kukkulan lakea reunustavalla metsätaustalla.
Kadut ovat hyvin
kapeita ja mutkaisia. Autot on pysäköity mikä minnekin muurien ja seinien
viereen, mutta kyllä niistä peilejä hipoen pääse roska-autokin ohi. Koiria on
melkein joka talossa ja joinain yönä vuoropuhelu niiden kesken voi jatkua läpi
yön. Ne myös juoksentelevat usein vapaana ja muutama niistä on oppinut
kakkimaan meidän portille sillä aikaa kun tässä ei ole asunut ketään. Suunnittelin niille kylttiä laitettavaksi 20
cm korkeudelle maasta: ”Caros cäes, nao fazeis caca aqui na porta, por favor”
Coimbran lisäksi
läheinen Penacovan kaupunki on erityinen nähtävyys. Varsinkin niiden välinen
maisematie Mondego joen varrella sen pohjoispuolella. Tie numero 110, jos
täällä päin liikutte. Sille tielle aion viedä myös kaikki vieraani tahtoivatpa
he sitä tai eivät J
Ja mitäs sille kirjoittamiselleni
kuuluu? Kiitos hyvää, varsinkin novelleja on syntynyt tasaiseen tahtiin ja
sanoisin, että oman sensuurini läpi menevät. Tällä kertaa aion jättää erotiikan,
kiroilut ja tylyt tarinat vähemmälle ja kirjoittaa positiivisempia tarinoita,
mutta samalla niukan lakonisella ilmaisulla. Tämä on ainakin suunnitelma ja
ajatus, totuushan voi olla ihan toisenlainen. Näillä ei ole vielä edes kiire, kirjoitan ne painokuntoon vasta loppusyksyksi.
Kesäkuun lopussa
on tarkoitus tarjota kustantajalle painovalmis kokoelma omaa aforismituotantoa.
Olen kirjoitellut niitä noin vuodesta 1990 lähtien. Toki niitä ajatusten
kiteytyksiä oli syntynyt aiemminkin, koska aforismit ovat kuitenkin
vähintäänkin jo vuosikymmeniä kirjoittamieni laulujen näsäviisaita serkkuja.
Tarjosin aforismejani kustantajalle jo 90-luvun alussa, mutta silloin
sanottiin, ettei tuntemattomalta tekijältä näitä julkaista, ja muutenkaan niitä
ei juuri julkaistu, ja lisäksi julkaisupolitiikka on muuttunut täysin noista
päivistä. Kaiketi sekä huonommaksi että paremmaksi. Toisaalta se on
kaventunut, toisaalta tuonut pienkustantajien kautta mahdollisuudet
laajemmalle.
Olen viljellyt,
Oscar Wilden tapaan, aforismejani omissa näytelmissäni siitä saakka, kun niitä
on julkisesti vuodesta 1991 lähtien esitetty. Olen heittänyt niitä mausteeksi
moneen paikkaan ja siteerannut usein itseäni keskustellessani muiden kanssa,
joten on aika tuoda ne kootusti julkisuuteen. Mutta ne mitä on valmiina ei
itselle vielä riitä, niitä pitää kirjoittaa lisää ja vanhoja pitää hioa ja
karsia. Mutta hyvää maailmaa ja ihmistä kommentoivaa ja kantaa ottavaa tavaraa
on tulossa. Jos pidätte Stanislaw Jerzy Lecin tai Samuli Parosen tyylista sekä
mainitun Oscan Wilden tyylistä, niin sitten viihdytte minunkin parissani.
Vielä sellainen
yleisluontoinen tiedotus ystävilleni ja tutuilleni sekä muille asiallisille
soittajille, että vastailen Suomi-kännykkääni hyvin satunnaisesti jos
ollenkaan. Se ei kulje aina edes mukanani ja syynä on se, että numeroiden
siirto ja synkronointi vanhasta kännystä uuteen epäonnistui, enkä nyt tiedä
muka minulle milloinkin soittaa. Lähes poikkeuksetta vastaamani puhelut ovat
olleet jonkin tuotteen myyntiä, joten siinä sitten menee lapsetkin pesuveden
mukana, koska en halua. ns. rahattomaan elämään turhaa lisälaskua.
Tahdon siis
sanoa, että jos on soitettavaa asiaa, viestikää ensin oma nimellänne, niin
tallennan sen. Portugalin numerooni vastaan aina ja se on... Kaverit löytävät sen fb-sivulta, lisätkää eteen
maansuuntanumero, se ei jostain syystä siihen tallentunut.
Kuukausi on täällä mukavasti hurahtanut.
Iloa ja energiaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti