Todellisuudesta vieraantunut

 

Uutisissa kerrottiin tänään 23. huhtikuuta yleisesti, että alle 30-vuotiaiden köyhyys on lisääntynyt. Lähes joka kolmannes heistä jää alle pientuloisuusrajan, joka on 1451 euroa. Hesari puolestaan kirjoittaa, että hallituksen sosiaaliturvan leikkaukset lisäävät köyhien määrää 100 000 hengellä. Jos leikkaukset peruttaisiin, pienituloisia olisi vuositasolla noin 20 000 henkilöä vähemmän vuosina 2006 ja 2007.  Joten panee kysymään, mihin tämä hallituksen maata kurjistava linja oikein perustuu. Olisiko kyse yksinkertaisesti siitä, että esimerkiksi pääministeri Orpo on vieraantunut todellisuudesta, koska on ollut vieraantunut siitä koko elämänsä ajan.

Kun 90-luvun lama iski, Orpo istui yliopistossa, teki järjestötyötä opiskelu- ja puoluejärjestöissä. Opiskeltuaan 12 vuotta hän valmistui vuonna 2002, ja pääsi välittömästi sisäasianministerin Ville Itälän erityisavustajaksi. Sitten vuosiksi 2005-2007 hän pääsi suoraan johtajaksi tekemään niin sanotusti oikeita töitä aikuiskoulutuskeskuksen yritysjohtajana ennen valintaansa eduskuntaan vuonna 2007. Ja näin jälleen sopivasti ennen vuosien 2008-2008 taantumaa hän onnistui olemaan kansan todellisuutta turvassa, kuten 1990-luvullakin.

Jos profiloisin henkilöä, joka nyt näin kovasti tahtoo kurmuuttaa köyhiä, niin epäilen, että hänellä on täytynyt olla joku todella huono kohtaaminen siellä oikeissa töissä ollessaan jonkun aikuiskoulutuksessa olevan henkilön kanssa, jonka hän on kenties tulkinnut työtä pakoilevaksi ja yhteiskunnan tukia nostavaksi lusmuksi, jollaisina hän nyt näkee kaikki työttömät ja köyhät. Jotain tällaista Orpo nyt meille selvästi kostaa, muuten tätä ei voi ymmärtää. Tähän viittaa myös Orpon hallituksen aikuiskoulutustuen lakkauttaminen.

Yksi konkreettinen ehdotus työttömyyden torjuntaan

Hesarissa (21.4.2025) kerrottiin ulkomailta palaavista ja siellä pätevöityneistä ihmisistä, joilla on suunnattomia vaikeuksia työllistyä omalle alalleen tai työllistyä ollenkaan. Tuttu tunne, kun palasin Irlannista Suomeen, tunsin itseni todella hylkiöksi ja siksi lähdinkin pian etsimään onneani Italiasta. Tätä samaa paluuta ulkomaille myös Hesarin haastattelemat henkilöt harkitsevat. Miksi tämä maa on tällainen? Miksi korostetaan tietynlaista paperia, suomalaista todistusta, enemmän kuin käytännön osaamista. Miksi ulkomailla tehty työura pyyhkäistään kokonaan pois henkilön työhistoriasta, niin kuin sitä ei olisi ollutkaan?

Työskentelin itse kolme vuotta Irlannin suurimman kirjakauppaketjun Eason & Son Ltd:n pääkallopaikalla Dublinissa vastaten mielestäni myymälän mielenkiintoisimmista osastoista (elämäkerrat, historia, maantiede, sota, politiikka, filosofia, uskonto) tilaten niiden kirjat, pitäen osaston siistinä ja ajan tasalla. Tunsin kaikki oman osastoni kirjat, samoin kuin tunsin jollain tasolla kaikkien muidenkin osastojen kirjat, koska työhöni kuului myös säännöllinen työskentely niin informaatiotiskillä kuin kassalla. Henkilöstöpäällikkö välitti minulle tasaisesti terveisiä asiakkailta, jotka olivat arvostaneet saamaansa hyvää asiakaspalvelua. Oliko näistä asioista jotain hyötyä hakiessani töitä suomalaisista kirjakaupoista 2000-luvun alkuvuosina? Ei sitten pätkääkään. Pääsin jossain vaiheessa Suomalaisen kirjakaupan varastoon sillä perusteella, että olin työskennellyt tamperelaisen Kirja-Kärkkäisen yleismiehenä (tavaran kuljetus ja kirjavaraston hoito) vuosina 1986–1988. Jo silloin kuulin ihmettelyä kohtalotovereilta siitä, ettei ulkomailla saatu kokemus merkitse Suomessa mitään. Ilmeisesti tilanne ei ole siitä muuttunut vieläkään miksikään.  

Osallistuin kerran johonkin työttömille järjestettyyn seminaariin. Puhujina oli monia oleellisia nimiä kuten työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen (yllättävän tylsä) ja mediaguru Anna Perho (egotrippi). Asiaa tuli koko päivän ajan ja täysisalinen kuunteli luennoitsijoita ja muita eri kojuilla työllistämis- ja koulutusaikeitaan esitteleviä tahoja. Siis asiantuntijat puhuivat omiaan ja työttömät vaelsivat yksinään paikasta toiseen kuivahtaneita karkkeja pöydiltä napsien. En tiedä mikä tuon hengennostatuksen todellinen saldo oli, koska en nähnyt siinä mitään konkretiaa, mutta juuri siitä itselleni heräsikin idea, jonka kävin tilaisuuden jälkeen kertomassa myös tapahtuman järjestäjille.

Sen sijaan, että kutsutaan työttömät passiivisesti kuuntelemaan eri (todellisuudesta vieraantuneita tai teoreettisia) luennoitsijoita, tarjolla olisikin eri aloihin keskittyviä looseja, joihin osallistujat valikoituisivat oman mielenkiintonsa pohjalta, ja missä he sitten kohtaisivat toisia samanmielisiä, ja parhaassa tapauksessa voisivat lyödä päänsä yhteen ja lähteä perustamaan vaikka omaa yritystä. Paikalla olisi konsultointia juuri kyseistä kohderyhmää ajatellen, konkreettista neuvontaa, kuinka asiat etenevät, mitä tukea on tarjolla ja niin edelleen. Olen aivan varma siitä, että suuressa työttömien joukossa olisi aktiivisesti ajattelevia, haaveitaan elossa pitäviä potentiaalisia ihmisiä, jotka olisivat valmiita tekemään paljonkin oman onnensa eteen, mutta työttömyys ja köyhyys on vaikea lähtökohta toteuttaa mitään ja varsinkaan yksin. Tätä ehdotin, ja tämä olisi – puheiden sijaan - konkreettista auttamista, missä asiantuntijat ja yhteiskunta voisivat tulla apuun. Tuokaa samanmieliset yhteen, antakaa ideoiden roiskua ja räiskyä, antakaa sellaista tukea ja tietoa, mitä kukin toiminta vaatii ja voilà, maailma olisi jälleen ottanut askeleen parempaan suuntaan.

Avoin kirje pääministerille

Herra pääministeri Orpo

Te hoette hakevanne säästöjä, siksi koen, että olette juuri oikea henkilö saamaan tämän kirjeen.

Olen aloittanut sekalaisen työurani aikana, jolloin suurin piirtein riitti, että käveli työpaikalle, alkoi työskennellä ja palkka alkoi juosta. Te ette näistä ajoista tiedä, kun olitte tuolloin vielä ala-asteella. Nyt 50 työpaikkaa (ja osoitetta) myöhemmin minulla on ollut hieman vaikeuksia työllistyä, koska joko laaja-alaista kokemustani (myös yrittäjänä) ei arvosteta tai tarvita eikä ylioppilastodistukseni painoarvo riitä hakuprosesseissa kovinkaan korkealle. Pääkaupunkiseudulla asuessani jään paperilla pätevämpien hakijoiden jalkoihin ja syrjäisillä maaseutupaikkakunnilla asuessani työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole tarjolla. Lisäksi tämän vuoden lopussa koettava laskennallinen eläkeikäni saattaa vaikuttaa työnantajien intoon palkata minut, vaikka lääkärit vakuuttaisivatkin minun olevan keskimääräisesti ikäistäni paremmassa kunnossa.

Tästä kaikesta huolimatta joudun hakemaan kolmea työpaikkaa kuukaudessa. Joudun venyttämään mielikuvitustani, vaikka minulla onkin kokemusta poikkeuksellisen monelta alalta. Jotkut kaltaiseni ovat ratkaisseet ongelman tehtailemalla huumorihakemuksia milloin kunnanjohtajiksi ja muiksi johtaviksi virkamiehiksi tai ylipäätään paikkoihin, joissa ei ole edes pelkoa tulla valituksi, mutta systeemi on tyytyväinen, TE-toimiston robotti kiittää ja kuittaa, kun hakurivit tulevat täyteen.

Tietysti voi kysyä, ketä tämä palvelee ja mikä tämän tarkoitus pohjimmiltaan on. Aktivoiko tämä minua jollain tavoin? Voisiko olla kenties hyödyllisempää, jos työtön voisi kuitata työnhakuvelvollisuutensa käymällä päivittäin tunnin ajan esimerkiksi lenkillä, uimahallissa, konsertissa, kansalaisopiston kurssilla tai kirjastossa? Tästä voisi olla kansakunnalle enemmän hyötyä kuin henkisestä kiusanteosta, jota nykysysteemi edustaa. Fyysisen ja henkisen kunnon nostaminen saattaisi olla monelle työttömällekin todennäköisempi avain työpaikkaan kuin turhien hakemusten laatiminen. Kenties Tekin näette tässä ehdotuksessani todellista säästöä myös tulevaisuuden sote-menoihin.  

Olen ymmärtänyt, että Te haette säästöjä lähes pakonomaisesti, joka kiven kääntäen. Oletteko miettineet tätä: Useimmat työttömistä työnhakijoista joutuvat tekemään kuukaudessa neljä työpaikkahakemusta. Kun 220 000 tuhatta työtöntä laatii kuukausittaiset hakemuksensa, tekee se lähes 900 000 hakemusta kuukaudessa, joihin työnantajien pitää reagoida. Vuositasolla hakemuksia syntyy yli 10 miljoonaa. Voisi luulla, että tuollaisella aktiivisuudella ja noilla luvuilla työttömyys olisi äkkiä kukistettu, jos niitä työpaikkoja oikeasti olisi. Mutta ei taida olla.

Miksi tällaista turhaa työtä silti teetetään. Eikö työnantajilla olisi tärkeämpääkin tekemistä, kuin seuloa joka kuukausi lähes miljoona hakemusta, joista murto-osan murto-osa johtaa työllistymiseen. Hakemukset syövät työaikaa, kun seulotaan jyvät akanoista. Olen tosin kuullut työnantajien heittävät suurimman osan hakemuksista suoraan silppuriin, mutta sekin ottaa oman aikansa. Lisäksi on syytä olla huolissaan myös siitä, minne kaikki avoimissa hakemuksissa oleva informaatio päätyy. Henkilökohtaiset tiedot hetuineen ja työhistorioineen ovat tilien kaappaajille ja muille hämärähenkilöille oivaa materiaalia valeprofiilien luomiseen.

Työnhakuvelvollisuus koskee myös osa-aikatyössä olevia, mutta heille riittää yksi hakemus kolmessa kuukaudessa. Tätä voi olla työllisen suomalaisen vaikea käsittää, että jo työssä käyvä hakee toista työtä, mutta osa-aika työssä oleva joutuu ja on oikeutettu hakemaan ansiosidonnaista työttömyyskorvausta tullakseen toimeen, koska palkka ei siihen riitä. Eikö tätä vajetta voisi kompensoida jollain järkevämmällä tavalla. Suojaosuuden poistaminen ei kuulunut niihin.  

Meillä on palkkarekisteri, työmarkkinatorilla on jokaisesta työttömästä hakijasta tiedot, meillä on työnantajat ja tiedot avoimista työpaikoista. Jos ja kun työpaikat eivät näytä nykysysteemillä kohtaavan, miksi emme käytä jo laajasti käytettyä tekoälyä seulomaan kaikki olemassa olevat dokumentit ja yhdistämään oikeat tahot keskenään puolueettomasti ilman ennakkoluuloja. Nykyinen työttömien kohtelu on pelkkää sadistista kiusantekoa, jota muut sosiaalisiin tukiin tekemänne heikennykset lisäävät. Ensi vuodeksi olette luvanneet lisätä sanktioita niille työnhakijoille, jotka epäonnistuvat pelaamaan tätä silmänlumeen tasolle jäävää työllistymispoliittista peliänne. Olette nähneet, ettei se ole johtanut positiivisiin tuloksiin vaan eriarvoistumisen kasvamiseen ja yhä suurempaan ahdinkoon. Herra pääministeri, oletteko Te sadisti?