Missä iässä lapsen sopii tehdä aikuisten asioita?

Erinäisissä keskusteluissa on kohoteltu kulmia siitä, kun lehdissä on nostettu 11-vuotias hirventappaja sankariksi. Suhteessa metsästyskulttuuriin se lienee jonkinlainen meriitti. Muuten olen sitä mieltä, että tuollaista ei tarvitsisi päästä tapahtumaan.

Jos olisi minusta kiinni, mitään verisiä raatoja ei tuotaisi lehtien sivuille muutenkaan. Sitä "normaalia" tappamista maailmassa on riittämiin, joten tätä metsästäjien välttämättömäksi tappamiseksi kokemaa tappamista ei tarvitsisi tuoda millään tavoin esiin. 

Harrastakoot lajia keskenään jos elollisten olioiden tappamisessa ei kerta nähdä mitään eettisesti väärää. 

Jos julkisuudella on tarkoitus saada ukkoutuviin metsästysseuroihin uusia harrastajia, niin sitä ei noilla julkaistuilla verisillä raadoilla kyllä hankita, ei edes lasten avulla. Suhtaudun hyvin kielteisesti siihen, että lapsi kulkee aikuisten seassa metsässä tai missään puukkovyöllä ja ase olalla.

Tällainen aikuistumisriitti ei voi olla jättämättä jälkeä lapsen psyykeen. Toisaalta, ymmärrän ajatuksen, että minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Lapsesta voi kasvaa vastuullinen aikuinen juuri noinkin. Mutta yhtä lailla hänestä voi kasvaa aseeseen ja vahvemman oikeuteen luottava öykkäri. Jostainhan nekin keskuuteemme sikiävät.  

Onko sitäkään mietitty, miten tällainen tappaja-sankari vaikuttaa lapsen ikäkavereihin? He ovat vain hetkeä aiemmin yhdessä katsoneet sympaattisia eläinelokuvia, lukeneet eläinsatuja ja sitten yhtä äkkiä yksi joukosta lähteekin tappamaan heidän eläinystäviään?

Siitä voisi keskustella enemmänkin, minkä ikäisenä eri asiat pitäisi aloittaa? Helsingin Sanomat kirjoitti juuri Savasteen perheestä, joka myi omaisuutensa ja suuntasi kaiken huomionsa silloin 11-vuotiaan poikansa motocross-uraan. Pojasta tuli 14-vuotiaana ikäluokkansa maailmanmestari.

Argentiinalainen Lionel Messi ostettiin Barcelonaan jo 13-vuotiaana. Jokainen tietää mitä hänestä on tullut. Poplaulaja Isac Elliot teki menestyslevyn 12-vuotiaana.

Näyttelijä Macaulay Culkin oli 10-vuotias, kun hänestä tuli kansainvälinen tähti Yksin kotona elokuvan myötä. Nuorena aikuisena hänellä oli päihdeongelma. 

Ilman aikuisten peliin puuttumista ja johdatusta nämä kaikki olisivat saaneet elää normaalia lapsuuttaan huomattavasti pidempään.

Kun maailma on mennyt tällaiseksi, että aikuisten pitää viedä lapset kesken leikkiensä maailmaan, missä aikuisuuden ja lapsuuden rajat hämärtyvät, niin onko ihme jos pedofiliakin kukoistaa. 

Voi kysyä, että jos tappaa saa jo 11-vuotiaana, minkä ikäisenä on oikein aloittaa sukupuolielämä? Ja pitäisikö senkin olla uutisen arvoinen juttu?  

Laiminlyömäni blogi

Jatkuva kirjoittaminen moneen suuntaan aiheuttaa sen, että välillä jotkut polut pääsevät vesottumaan niin sanotusti. Ja kun vastakkain on välttämätön ja vapaaehtoinen kirjoittaminen, niin haluistaan huolimatta joutuu keskittymään siihen, millä saa pysymään edes tämän kirjoitusvälineen sähkövirranpiirissä.

Toinen syy taukoon on tekninen, tuo pirulainen, joka minua riivaa tasaiseen tahtiin ihan vain huvikseen. Insinöörien ammattikunta ei ole kovin kovassa kurssissa tässä taloudessa. Keksivät koko ajan uutta ja tarpeetonta, eivätkä kehitä ja korvaa aiempia mokiaan toimiviksi.

Tämäkin blogini lakkasi ottamasta tekstiä vastaan sinne minne minä ne halusin, ja mielestäni kirjoitin, ja sen sijaan se heitti kaikki jutut etusivulle. Kun teki sen tarpeeksi usein, niin en viitsinyt enää edes yrittää. Siitä tämä tauko enimmäkseen johtuu.

Kirjoittamisen suhteen on niin monia suunnitelmia ja suuntia, ettei ole ollenkaan ihme, etten meinaa saada mitään koskaan valmiiksi saakka. Lyhyet pyrähdykset, aforismit, laulut, kolumnit, syntyvät juuri siksi, että ne vaativat niin lyhyen keskittymisajan. Mutta kaikki isompi, määrätietoisuutta, keskittymiskykyä ja aikaa vaativat itselleni asettamat tavoitteet jäävät edelleen liian paljon pöytälaatikkoon.

Rahaa arvostamattomana ihmisenä on jotenkin noloa ja kurjaa sanoa, että jos joku ihme tai ihminen tukisi elämääni nyt vaikka 10.000 eurolla, niin en poistuisi kotoani kauppaa kauemmaksi vuoteen ja pistäisin kaikki tekstini järjestykseen. Sen jälkeen asiat hoituisivat itsestään.

Mutta kenties nyt jälleen keran, olen palannut blogini ääreen, ja alan toitottaa totuuksiani tai toilailujani ulos säännöllisemmin.

Nähdään Blueberry Hill festareilla!

Tänään markkinontia radiossa, Ylen ja Rexin kanavilla. Vahdoimme myös suurempaan bussiin, ja korjaamme Ilomantsin taksi Jouni Hassisen flyereissä väärin olleen numeron: oikea on: 0400 378 164. Pahoittelut.

Nyt äänitorvi vaikenee, kun alkaa festari alueen rakentaminen. Lauantai aamuna lava ja tekniikka ja päivällä muu somistus. Talkooväki ruokailee kunnolla klo 16 maissa. Sound checkit alkavat sen jälkeen myös.

Bussivaraukset ja tiedustelut edelleen: Kari 050 358 5061

Nähdään lauantaina!

24/7/52 nyt!

Minulla ei ole tapana potea alavireyttä ja tässä uudessa ympäristössäni olen potetun harvinaisen vähän myös yläkireyttä, joten sellaisista merkkejä saadessani vaistoni käskee ottaa ne tosissaan. Olen "aina saarnannut", että hyvinvointini muodostuu neljästä pilarista: Työelämä, harrastukset, asuminen ja ihmissuhteet.

Jos yksi niistä alkaa heilahdella, se ei ole vielä kriittistä, mutta jos kaksi, niin pian heiluu yleensä loputkin. Pienikin tyytymättömyys lietsoo minussa lisää tyytymättömyyttä, kunnes olen valmis muutokseen.

Joskus niiden muutosten käytäntöönpanoa voi joutua odottamaan jonkin aikaa, muttei koskaan loputtomiin. Korjausliikkeiden aika tulee ennen pitkää. Mutta nyt ei ilmeisesti heilu mikään pilareista, vaan maaperä niiden ympärillä.

En tiedä kertooko se siitä, että minun perusasenteillani, käsittämälläni onnellisen elämän rakenteilla ei tässä hetkessä pärjää; tarvitaan jotain muuta.

Arkeni tarkastelu paljastaa, että kun olen jälleen heilunut koko vuoden tauotta kahden yhdistyksen puheenjohtajana, avustanut kahta paikallislehteä, ja yrittänyt viedä samaan aikaan eteenpäin muuta teatteri- ja musiikkitoimintaani, ja pitänyt yllä sosiaalista elämääni, niin alan tuntea pieniä väsymyksen merkkejä.

Vaikka elän harvinaisen itsekästä ja oman navan ympärillä pyörivää elämää, koen että liian paljon ajastani menee siitä huolimatta yhteisen hyvän tekemiseen. Ainakin 80 prosenttia tekemisistäni on tuloatuottamatonta touhuamista. Suurin osa omista mieluisista harrastuksistani jää kokonaan tällaisten touhujen jalkoihin.

Tänä syksynä tämän asian on muututtava. Alkaa käydä raskaaksi elää vuosikymmeniä negatiivisessa taloudessa, maksaa laskunsa ja hoitaa muutenkin asiansa kunniakkaasti, mutta kuluttavasti, kun koskaan ei ole lomaa, ja menoja on koko ajan tuloja enemmän.

Kun tekee kirjoitustyötä työkseen, vaikka vain juuri ja juuri riittävästi, syö se silti pahoin omaa luovaa kirjoittamista. Kun joutuu miettimään markkinointikikkoja talouden turvaamiseksi teatteri- ja musiikkiyhdistykselle, syö se puolestaan pahoin oman talouden järkevöittämisajatuksia.  Kaikkeen ei riitä energia eikä mielenkiinto.

Sama tunne, kuin yrittäjänä toimiessa ja kädestä suuhun eläessäni. Mutta ensin siitä kädestä piti ruokkia sinua rahoittanut pankki, sitten vakuutusyhtiö, sitten verottaja, ja kun tuli oma vuoro, jaettavaa ei enää ollut. Tämänkin olen neljä kertaa jo kokenut, eikä se rohkaise mieliteoistani huolimatta yrittämään enää. Jos et perusta yritystäsi jatkuvaan kasvuun ja voitontekemiseen, et pärjää. Jos tavoittelet vain itsenäisyyttä ja omillasi ja vähällä pärjäämistä, tulet saman tien lainsuojattomaksi. 

Minusta alkaa vähitellen tuntua, että alan keskittyä vain sellaiseen tekemiseen, missä ei tarvitse ajatella euroja ollenkaan. Alan tehdä asioita ilman sentinkään sijoitusta markkinointiin. Ilman tulosvastuuta, ilman budjettia, jopa ilman minkäänlaista tavoitetta edes tavoittaa ketään.

Kunhan vain teen mitä teen ja olen tyytyväinen  ja onnellinen. Alan pyörittää työkseni itseäni, 24/7/52. Siinä minulle tulevaisuuden tavoitetta.

Ei talvikunnossapitoa

Polut syntyvät kulkemalla, niin ruohikkoon kuin lumeen, mitä niitä asiakseen raivaamaan tai auraamaan. Olen tosin poistanut pajuja joitakin vuosia hoitamattomana olleelta tontilta saadakseni puron varteen ja koivikkoa kasvavalla pellolle hiihtoladun. 

Luonteeni vie minut kuitenkin useimmin raivaamattomille urille, omille poluille ja uusille reiteille. Uskon, ettei se ole sattumaa, että kotiportiltani lähtiessä voin joka kerta valita oikean tai vasemman suunnan mielialojeni mukaan. Lisäksi molemmissa suunnissa ennen seuraavia isompia teitä on useita vaihtoehtoisia reittejä, joita voin kulkea vaihtelunhalussani.  

Pihamaani saa olla pääosin lumipeitossa jonka taivas sille suo. Rappuset minä lakaisen ja kolaan reilun auton leveyden verran väylää niin rappusilta autotalliin kuin sieltä maantielle. Loput polut syntyvät päivittäisiä rutiineja täyttäessä. 

Huussipolun varrella on myös lintulauta, missä elämääni ilahduttavat kymmenen pulskat tiaiset ja närhi pariskunta. Liiteriin on matkaa viitisenkymmentä metriä ja lähteelle puolta enemmän. Nämä touhut ovat lapsuudesta tuttuja ja luontevia tekemisiä, ulkohuusseineen, kantovesineen ja kylmine saunan eteisineen. 

Traktorin päästän pihaani vain kyntö- ja muokkaushommiin, niin kauan kun en omista hevosta. Tulevaisuudessa on tarkoitus turvautua oman pellon antimiin, muun muassa kesäkurpitsaan, sipuliin, lanttuun, salaattiin ja perunaan.

Suhtaudun siihen riemulla, että oman elämänsä eteen joutuu näkemään vaivaa. Tässä on jo muutaman kuukauden aikana hävinnyt pahin jäykkyys niin selästä, niskasta kuin olkapäistä. Elämästämme on tullut liian helppoa, ja kaikki luonnollinen ponnistelu alkaa olla katoavaa kansanperinnettä. Isommilla liikepaikoilla meidän ei tarvitse enää availla edes ovia ja rullaportaat ja hissit kuljettavat meitä kerroksista toiseen. 

Vanhan talon ostaessaan useimmat pistävät sen oikopäätä remonttiin ja kääntävät kaiken ylösalaisin uuteen asuun. Kävisihän sekin kuntoilusta, mutta itse ajattelin raihnaistua taloni kanssa rintarinnan. Korjaan välttämättömimmät asiat, mutta mitään suurempaa remonttia en aio tehdä. Siniset pinkopahviset seinät kupruineen ovat hienot.  

Kaksi päivää sisään muuton jälkeen sisustus oli tilassa, jossa se nyt on; kaikki tavarat oikeilla paikoillaan ja järjestyksessä, niin kuin ne olisivat olleet niillä sijoillaan aina. Sen jälkeen olen vain istunut työpöytäni takana ja touhunnut joutavia, tai soitellut kitaraa, kokannut, lukenut ja kävellyt lähiharjulla Suomen ensimmäisen ympäristörikoksen maisemissa.

Toki elämä vaatii palkkatöitäkin. Avustan nyt Pogostan Sanomien lisäksi myös Pielisjokiseutua. Koverossa vedän Joensuun seutuopiston näyttelijöiden ryhmää. Aikakirjoihin jää, että ryhmämme esitti Koveron koulun viimeisessä joulujuhlassa Grimmin saduista muokkaamani Tuhkimo-näytelmän. 

Ihminen tulee halutessaan vähällä toimeen ja tarvitsee aika pienen tilan kerrallaan, eikä sitä kaikkea suinkaan tarvitse omistaa. Ihminen voi olla vain yhdessä paikassa kerrallaan ja se tila hereillä ollessa on maksimissaan alle neliömetrin.

Olipa se paikka missä tahansa, oleellista on, että olet siellä ja silloin täysillä läsnä. Myös silloin kun paukkupakkasilla makuuhuoneessa on nukkumaan mennessä vain kymmenen astetta lämmintä. Lämmintä kumminkin.   

Kari Rissanen

Uutta maalaisihmistä rakentamassa

1. Me luovuutta harjoittavat tai sitä sympatisoivat, maaseudulle palanneet, tai muuten tänne muuttaneet, tai täällä jonkinlaisina kylähulluina ikämme eläneet, olemme oma "rotumme". Mutta meillä ei ole täällä mitään oikeata asemaa tai vaikutusvaltaa maanviljelijöitten, duunareitten, virkamiesten ja yrittäjien seassa. 

    

   Me puurramme yksin marginaalissa, eikä meitä kuulla kuin satunnaisesti erinäisissä sirkuspellen tehtävissä. Meidän pitää yhdistää voimamme ja alkaa puhua ääneen itsemme ja sellaisen maaseudun puolesta, jota haluamme olla rakentamassa.

    

   Haluammeko jotain muuta, pystyisimmekö siihen? Me kaikki itselliset ja irtolaiset, käsityöläiset, taiteilijat, luovasti elävät pätkätyöläiset, pienen punaisen mökin ja perunamaan haltijat, elämäntapa intiaanit, luomuviljelijät, eläinten pitäjät, korpifilosofit, erakot ja muut haihattelijat, joiden elämäntapa poikkeaa valtavirrasta. 

   
   Vai onko kaikki tarpeeksi hyvin? Sehän olisi ihanne tilanne. Ei itsellänikään ole mitään valittamista. Se ei ole motiivini. Vaan näiden syrjäisten elinseutujen ihmisten aktivoiminen, henkisen hyvinvoinnin lisääminen, luovuudella elämisen mahdollistaminen.

    

   Teksti on julkaistu osina aiemmin tässä kuussa Pro Itselliset ja Irtolaiset facebook -sivulla.