Tapahtuipa kesäkuussa

Erotuksena noihin maailmaa kosiskeleviin mielenilmaisuihini nämä ”tapahtuipa tässä kuussa” –julkaisut ovat ihan henkilökohtaista ja päiväkirjanomaista kamaa, lähinnä itselle ja muille tirkistelijöille tarkoitettua ajan, paikan ja tapahtumien summausta.

Tällä erää tämä kuukausikatselmus onkin viimeinen täältä Portugalista, sillä tammikuussa ostetun lentolipun lähtöpäivä lähenee. Viisi kuukautta elämää Portugalissa alkaa olla takana ja enää vajaa viikko edessä.

Tänään sain yhden talon "isoista töistä" pois käsistäni, kun sain myös alemman osan koira-aidasta pystytettyä. Sitten kun Tina tulee taloonsa koiriensa kanssa, niin on verkkoaidat valmiina, etteivät koirat lähde tekemään tuttavuutta yhteisössä olevien lukuisten koirien kanssa, jotka tuntuvat olevan usein myös karkuteillä.

Tässä kuussa Portugalissa oli karkuteillä myös tuli ja pahasti olikin. Kumpuilevaa ja kaunista portugalilaista maastoa paloin yhteensä 59 miljoonaa hehtaaria ja metsäpalo vaati myös yli 60 kuolonuhria aivan palon ensitunteina. Ilmeisesti viranomaisten tietoliikenteessä oli katkoja, eivätkä he sulkeneet tiettyjä teitä ajoissa, mutta ilmeisesti tielle paloa pakoon lähteneetkin tekivät virhearviointeja, kun he joutuivat tulen saartamiksi. Ne jotka pysyivät paloalueillakin taloissaan selvisivät hengissä vaikka liekit taloja nuolivatkin ja kymmenittäin niitä polttivatkin.

Ensin paloi Pedrogao Granden, Castanheira de Peran ja Figueiro dos Vinhosin alueella 18. päivä alkaen ja pari päivää myöhemmin alkoi palaa myös Goisin ja Pampilhosa de Serran välisissä metsissä ja kylissä. 20. päivä tuli näkyi puolen yön aikaan jo tänne taloonkin kun se eteni leveänä rintamana noin 20 km päässä olevan vuoren laella. Pari tuhatta palomiestä työskenteli viisi päivää lähes tauotta, kunnes saivat viimeisetkin palot hallintaan. Näin vakavaa metsäpaloa ei Portugalissa ole ollut ihmismuistiin, vaikka niitä paloja onkin joka vuosi. Siitä ei vielä olla yksimielisiä, syttyikö palo todella salamasta vai oliko  kyseessä tuhopoltto.

Omallekin pihalle leijaili sentistä kolmeen senttiin kokoista palojätettä ja autojen pellit olivat noessa itse kullakin. Palojen alkaessa ilman lämpötila oli melko tarkalleen 40 astetta ja lopullakin pitkälti yli 30 astetta. Voi vain kuvitella paljonko se on ollut paloalueilla. Palomiehet ovat täällä melkoisen arvostettu ammattikunta. Olenkohan liian vanha liittymään?

Työasiaa tässä on oikeasti mietittävä. Olen ollut nyt kaksi kuukautta kokonaan ilman tuloja, ja jokainen tietää, ettei sellainen yhtälö toimi. Minulla ei ole enää rahaa niin paljoa, että kykenisin maksamaan tänne muuton ja vielä elämään täällä edes vuoden loppuun. Tästä syystä olen päättänyt jättää paluulippuni käyttämättä tällä erää ja ottaa Suomesta uuden vauhdin.

Olen vuokrannut etänä Helsingistä yksiön ja hakenut sieltä töitä jo noin tusinasta paikasta. Vasta noin seitsemän bumerangia on saapunut ja viidestä odotan vielä tuloksia. Ei näytä helpolta, mutta töitä näyttäisi kuitenkin olevan tarjolla, paljonkin, esimerkiksi Adeccon ja muiden vastaavien paikkojen kautta.

Olen huomannut, että jos hakisin pelkästään hakemuskaavakkeiden kautta, niin en varmaan tulisi ikinä valituksi mihinkään. Ne eivät näytä kyselevän mitään sellaisia minulle oleellisia asioita, joissa voin kuvitella näyttäytyväni edukseni, vaan painopiste on siellä, mistä en saa mitään pisteitä.

Olen ratkaissut tämän sillä, että haen pääosin sähköpostilla suoraan ”oikeilta” henkilöiltä, päälliköiltä ja johtajilta ja haluan jo sillä tuoda esille muutamaa vahvaa puoltani:  kommunikointitaitojani, työ- sekä elämänkokemustani, omaa tapaani ja tietäni, asiaan liittyviä taitojani jne. Enkä hae vain sinne, minne työntekijöitä haetaan, vaan haen myös sinne minne oikeasti haluan. Vielä tämä naurattaa...

 Elämä Suomessa on paljon kalliimpaa kuin täällä, se on selvää, mutta siellä on kuitenkin yhteiskunnan turvaverkko, jos mikään ei onnistu eikä järjesty. Jos en saa työtä päädyn edes pienimmälle mahdolliselle työmarkkinatuelle, koska kassan parempi soviteltu päiväraha katkesi tähän seikkailuun täällä. Työmarkkinatuen käteen jäävä osuus tosin kattaa vuokrasta vain noin kaksi kolmasosaa. Siihen on sitten luotu asumistukisysteemi, joka voi kattaa vuokrasta jopa puolet. Ja sitten loput, lääkemenot, netti- ja kännyliittymät, syystä tai toisesta köyhyydessä elävän on kerjättävä toimeentulotukena.

En ole tällaisen parissa oikein ollut ja vaikuttaahan tämä aika omituiselta systeemiltä. Panee tietyllä tavalla kysymään, että onko tässä kuviossa unohdettu ihmisarvo kokonaan? Ei elämäntarkoitus voi olla, että sadattuhannet ihmiset joka kuukausi joutuvat käymään tämän saman systeemin läpi, kerjäämään perushengissä säilymisensä verran rahaa kolmesta eri osoitteesta? Mutta näin on nähty demokratiassa parhaaksi systeemi luoda, joten pulinat pois. (Mutta pyydän piruuttani jälleen lukemaan sen aiemman kirjoitukseni siitä vapaaehtoisesta kansalaispalkasta).  

Pulisen vielä sen verran, että käytännössä yhteiskunta tukee vuokranantajien sijoitustoimintaa sillä, että myöntävät näennäisesti asumistukea vuokralaiselle. Eikö yhteiskunnan pitäisi olla huolissaan enemmän siitä, että se minimi, jonka monet kuukaudessa saavat kattaisi perusasiat, edes asumisen ja ravinnon? Loppuja asioita, kuten lääkkeitä ja muita juttuja voisi olla sitten harkinnanvaraisemmin, mutta edes perusasiat. Miksi yhteiskunta ylläpitää mieluummin köyhyyttä ja tukee mieluummin varakasta asuntosijoittajaa?

Jos vuokrilla olisi katto, jos ne olisivat vaikka puolta pienempiä, niin vuokranantaja joko tottuisi siihen tai ei. Jos ei niin ehkä yhteiskuntakin voisi rakentaa innokkaammin omia pienia vuokra-asuntoja. Juuri niistä on suurin kysyntä, juuri niissä on vapailla markkinoilla suhteettomimman vuokrat. Voisiko asialle siis tehdä jotain?

Perusajatuksenanihan on, että otan tänne Portugaliin uuden vauhdin, ja se vaatii erityisesti kohenevaa taloutta. Minä tarvitsen työpaikan, minä tarvitsen jopa säästöjä. Aika vaikea yhtälö Helsingissä, mutta aion yrittää. Vuokrasopimukset ovat siellä minimissään vuoden mittaisia, niin keväällä katson missä mennään. Tässä on talvi aikaa opiskella lisää portugalinkieltä ja pohjustaa täkäläisia työpaikkakuvioita. Kun nämä kolme asiaa toteutuvat, on pohja paljon vahvempi, kuin tämä nykyinen soitellen sotaan ilman b-suunnitelmaa.

Mutta mitään en kadu, tämä oli hyvä trippi. Pääsin sentään tammikuussa eroon kaikista veloistani, asuntovelan lisäksi myös niistä edellisen vuoden 2002 ulkomailta muuttoni jälkeen syntyneistä veloista, jotka syntyivät kun yritin auttaa itse itseäni velkarahalla enkä älynnyt heti kysyä yhteiskunnan apua. (Velka katsottiin tuloksi, joka esti tuensaannin, ja sitä enemmän jouduin ottamaan velkaa). Melkein 15 vuotta niitä niskassani kannoin ja kuukausittain lyhensin. Enää en tahdo samanlaista velkapirulaista, vaikka tiukille menee nytkin.

Tietyllä tavalla myös jo odotan Helsinkiin muuttoa. Siellä asuu myös iso osa ystävistäni, joten kaikkea ei tarvitse rakentaa alusta. Olen asunut siellä kaksi kertaa melkein viiden pätkän. Minut on jo toivotettu syksyksi tervetulleeksi tekniikkaan teatteriryhmään, jossa vaikutin vielä 10 vuotta sitten. Arvostan elettä. Myös musiikkitoimintaa tulee varmasti ystävien kanssa järjestettyä.

Kulttuuririntamalla tapahtuu sen verran heti heinäkuussa, että joensuulainen Kirjokansi Kustantamo julkaisee toisen teokseni, pienen aforismikokoelmani Siinä nälännäkijä missä tyhjäntekijä. Siinä on vahvoja kiteytyksiä maailmasta, ihmisesta, elämästä yleisesti, rahasta, työstä, ihmissuhteista ja niin edelleen. Suosittelen luonnollisesti tutustumaan!

Ja mukava on nähdä viikon päästä myös entisiä lukiokamuja, kun vuonna 1977 Juuan lukion ensimmäisellä luokalla opiskelleet tapaavat Juuassa. Elämä olisi lähes täydellistä jos vielä yksi läheinen ihminen olisi saanut hakemansa työpaikan Tuusulasta, mutta sen sijaan hänellä tärppäsi eräs toinen hieman kauempana oleva kohde. Nähtäköön se vain hidasteena eikä esteenä.  Iloa ja energiaa!