Onnellinen köyhä ilman syyllisyyttä ja häpeää
Nyt vaalien alla julkisuudessa
on keskusteltu (mm. HS 31.3.) paljon köyhyydestä ja toimeentulosta. SAK julkaisi
juuri professori Juho Saaren kanssa tekemänsä tutkimuksen, missä selvittiin,
miten duunarityötä tekevän palkka riittää elämiseen. Huonosti. Yksi asiaa
selvittävistä kysymyksistä oli, mikä vaikutus 250 euron käteen jäävän palkan vähennyksellä
olisi toimeentuloon. Vastaavasti kysyttiin, miten 250 euron lisäys siihen vaikuttaisi.
Johtopäätös oli, että duunareiksi itsensä kokevista reilusta miljoonasta
kolmannes on vähintäänkin melko suuressa köyhyysriskissä. Luku on suuri kun
muistetaan, että Suomen kansasta joka kymmenes elää muutenkin tukien varassa. Köyhä
mutta onnellinen kansa?
Jos omista tuetuista
nettotuloistani vähennettäisiin 250 euroa, minulle jäisi käteen noin 50 euroa elää
kuukausi kunniallisesti. Keskimäärin tämän tasoista taloudellista tilaa minulla
on jatkunut pienin poikkeuksin jo 20 vuotta. En häpeä tätä köyhäilyäni, päinvastoin,
olen siitä ylpeä, että olen kuitenkin pitänyt nokkani pinnan yläpuolella. Olen
onnistunut olemaan ryssimättä talouttani perusteellisesti, olen vain lievästi velkaantunut,
mutta sitäkin velkaa tuloillani on mahdoton lyhentää. Minulla on edelleen
luottokortti ja välillä erikoistarpeissa turvaudun ystävieni apuun. Joudun myös
myymään vähäistä omaisuuttani (kirjoja, levyjä) pieniin taloudellisiin
tarpeisiin saadakseni vaikka ruokailuun kuuluvan punaviinini ja joskus itse
ruuankin.
Onneksi minulta puuttuu
joitain ominaisuuksia, kuten pessimismi, introverttius, huolissaan olo ja taipumus
alakuloisuuteen. Ehkä ”heikkoudesta” vahvuuden tekeminen on myös tietoista. Ok,
olen virallisesti työtön, pian virallisesti niin sanotussa eläkeputkessa, mutta
harrastusmielessä toimelias. Ok, epäsuotuisista FH-Pohjois-Karjala-geeneistäni
huolimatta olen ikäisekseni hyvässä kunnossa, koska kuntoiluun kuten luovuuteenkin
voi keskittyä edullisimmillaan myös ilman rahaa. Olisi silti erittäin tervetullutta,
jos kuukausituloni lisääntyisivät 250 eurolla. Siinähän olisi jo valtaosa
edullisimman suksipaketin ja monojen hinnasta. Sillä voisi saada uusia
vaatteita, tai korjata kitaravahvistimen, ostaa muutaman kokoelmista puuttuvan kirjan.
Voisin sillä rahalla käydä jopa kerran viikossa ammattiteatterissa tai
konsertissa, jotka kiinnostuksestani huolimatta on pitänyt karsia elämästäni lähes
olemattomiin. Ehkä voisin käydä kerran kuukaudessa ruokakulttuurista
kiinnostuneena ulkona syömässä sen sijaan että kokkaan terveellisestä kasvisruokaa
mahdollisimman edullisesti pelkästään kotona. Jospa en jossittelisi. Tähän on
tultu kuitenkin pääosin omien valintojeni takia.
Koen olevani ihminen,
joka teen itselläni empiiristä ihmiskoetta, kuinka selviytyä elämästä
onnellisena köyhänä ilman syyllisyyttä tai häpeää. En syytä tilastani itseäni
enkä yhteiskuntaa. Olkoon testattu arvoni työmarkkinoilla rikkaasta
työhistoriastani huolimatta kehno. Olkoon niin, että liian rikas työkokemukseni
estää pääsyn hanttihommiin, joita on muutenkin yhä vähemmän tarjolla. Olkoon
niin, että ilman edes alimman korkea-asteen tutkintoa en näinä päivinä enää
pääse niihin hommiin, joita olen elämäni varrella tehnyt. Ikärasismiahan meillä
ei ole, niin siitä en sano mitään. Minulla olisi vielä paljon annettavaa
työrintamalla ja yrittäjäksi ryhtyisin heti, kun minulla olisi turvanani tuhannen
euron käteen jäävä kansalaispalkka. Sitä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti