Rissasen rivit

Synttäreiden syleilystä 

Olen viettänyt viikon hiljaiseloa, koska viime viikonloppuinen tapahtuma, missä juhlittiin puolivuosisataista vaellustani maapallolla ylitti kaikki etukäteistoiveeni ja –ajatteluni.

Vieläkin liitelen ja ihmettelen nöyränä, onnellisena kiitollisena saamaani huomiota. Kyllä tällainen juhla kannattaa kerran elämässään järjestää ja kokea.

Sai kerrankin rehellisellä pelillä olla kaiken huomion keskipisteenä ilman mitään vaatimattomuuden elkeitä. Tuskin Pohjois-Korean johtajalla Kim Jong-ililläkään on tällaista joka päivä!

Ihmiset tekevät juhlan, ne erivuosikymmeninä vastaani tulleet sukulaiset ja ystävät maustoivat kokonaisuuden, josta kaikki nauttivat ja olivat tyytyväisiä. Nämä ihmiset tekevät minusta rikkaan miehen.  

Miten mukava on kuulla jälkikäteen, kun ystävät kehuvat minulle itselleen ennestään tuntemattomia ystäviäni. Nyt moni tarinoitteni ihmisistä antoi ja sai kasvot ystävieni parissa.

Laitoin kutsuja runsaskätisesti, sillä tiedän, että Ilomantsiin on kaikkialta hyvin pitkä ja vaivalloinen matka. Tänne pitää todella tulla asiakseen. Olimme varautuneet 50 tervetuliaismaljaan, mutta jouduimme kaatamaan parikymmentä lisää.

Myöhemmin illalla paikalle tuli vielä ainakin kolmisenkymmentä ihmistä lisää, sillä olihan tilaisuus ensimmäisen puolentoistatunnin yksityisempää, joskin avoin ovista hetkeä lukuunottamatta yleinen Blueberry Hill Klubi-ilta. 

 

Periaatteeni on aina, että niiden kanssa juhlitaan ja ollaan, jotka ovat paikalla. Jossittelua sen ja sen paikalla olosta en harrasta. Nautin täysillä niiden seurasta, jotka ovat läsnä. Joskin omaan levottomaan tapaani, vain hetken paikallaan pysyen… 

Halusin pitää huolen myös siitä, ettei kukaan toisilleen esittelemäni ihminen ollut titteli tai hänen tekemänsä työ, vaan ihminen ja yksilö itse. 

Kaikki pönötys ja tärkeily loisti poissaolollaan ja juhlakalukin saatettiin verbaalisen häpeän kohteeksi aina tilaisuuden tultua. Tällaisesta juhlasta ei saa uusintaa, tämä on ainutkertainen tapahtuma.

Vielä aamun valjettua yli puolenkymmentä toisilleen suurimmaksi osaksi tuntematonta ihmistä jatkoi muina miehinä ja naisina keskinäistä jutusteluaan.

Suuret kiitokset kaikille teoin, sanoin, ajatuksin mukana olleille! Esiintyjille, henkilökunnalle, vieraille läheltä ja kaukaa. Ja kiitokset lahjasta ja uudesta harrastuksesta: Tenori saksofonista!

Kari Rissanen

Kohta juhlitaan!

Viimeinen tilaisuus harrastaa ikäkriisiä alkaa olla käsillä. Aion juhlia ikääntymistäni, ensimmäisen ja viimeisen kerran mutta kunnolla. Kuinka ollakaan, ”sattumalta” Maukkulan Mustikkamäellä järjestetään lauantaina 5. helmikuuta Blueberry Hill klubi, jota markkinoidaan myös nimellä Blueberry Hill Blues & Jazz klubi.

Henkisesti tapahtuma on jatkoa elokuussa kahtena vuotena järjestetylle Blueberry Hill Blues & Jazz teltalle, jota olen ollut järjestämässä yhdessä Mustikkamäen yrittäjien Anitan ja Marin kanssa. Viime syksyn ulkoilmatilaisuuteen osallistui 250 ihmistä. Ja paljon tulee nytkin!

Tällä kertaa tarjolla on erinomaista ja mukavan erilaista musiikkia. Maaliskuussa ensimmäisen kerran vieraillut ja vaikutuksen tehnyt helsinkiläinen Duo Espesso on ensimmäinen illan pääesiintyjistä. Temperamenttinen duo, Katri Sampo-Kaskela, laulu ja Johannes Niskanen, haitari,  esittää ranskalaisia chansoneita ja italialaisia iskelmiä alkukielellä kahden setin verran.

Duo levytti parivuotta sitten levyn Come Prima, jolla ovat mm. L’Accordeoniste, Sous le ciel de Paris, Tintarella di luna ja Arrivederci Roma. Musiikki sopii yhtälailla tanssittavaksi kuin kuulo- ja näköaistein nautittavaksi.

Illan toinen pääesiintyjä on juankoskelainen Riesa, joka esittää kaksi settiä omaa suomi rokkia. Bändi on ollut kasassa viitisen vuotta ja tehnyt kaksi levyä, jotka sisältävät myös allekirjoittaneen musiikkia. Bändin juukalainen solisti Marko Suni sattuu olemaan siskonmies.

Haluan esittää niin kutsuvierailleni kuin muille vieraille hieman myös omaa musiikkiani kahdenkin eri kokoonpanon voimin. Karistokratia on Karin ja Riston vuonna -97 perustettu duo, joka esittää pääsääntöisesti Karin sanoittamia ja Rixin säveltämiä mutta myös kummankin omia lauluja. 

Toinen bändini on K Rissanen Combo, joka on pari vuotta soittanut Chigago Blues covereita, mutta nyt settiin kuuluu myös omia suomirock biisejä.

Illan aikana esiintyvät myös Harri Kukkonen, Matti Laakso ja Marko Tuovinen, joka toimii myös illan seremoniamestarina, jolle muutkin esiintymishalukkaat voivat ilmoittautua. Toivottavaa on että settien välissä lauluja luikautetaan ja lyhyitä tarinoita kuullaan myös yllätysesiintyjiltä. 

Kutsuvieraat ovat tervetulleita klo 18.00, jolloin on juhlavastaanotto klo 19.30 saakka, ja puhutaan mitä on puhuttavaa. Tarjolla on myös keittoruokaa, sillä moni tulee pitkän matkan takaa. Kutsuvieraiden mukana tulevat muut vieraat ovat yhtälailla tervetulleita jo tuolloin.

Yleinen tilaisuus alkaa klo 19.30 ja valomerkki tulee 01.30. Kello 02.00 ovet sulkeutuvat. Majoitustilat on varattu pitkämatkalaisille kutsuvieraille, ja kaikki paikat alkavat olla jo täynnä. Lisämajoitusjärjestelyjä on tilauksesta mahdollista vielä tehdä.

Tervetuloa hyvän musiikin ja hyvän menon pariin. Paikalle tulee paljon hyviä tyyppejä meiltä ja muualta ja Mustikkamäen emännät tiimeineen pitävät huolta virkistymisestämme. Alkuillasta on tilaisuus tanssia perinteisiä paritansseja ja loppuillasta - kerrankin - on tilaisuus rokata oikein sielunsa kyllyydestä! Tervetuloa!

Kari Rissanen, kohta 50 v.

Kolumni – Rissasen rivit

Uutta ja vanhaa vuotta

Jos pitää uudenvuodenpäivää tavallisena päivänä päivien joukossa, voi moni oman elämän kurssinkorjaus jäädä tekemättä. Siksi tällainen perinteinen vuosikatsastus palvelee ihmistä.

Vielä parempi tietysti olisi, jos kykenisi ottamaan jokaisen päivän vuodessa vastaan niin kuin juuri se päivä olisi koko elämän kannalta ratkaisevin, jolloin pitää tehdä ”elämän” kokoisia ja arvoisia asioita.

Itselläni on ollut tapana vuodenvaihteessa kuroa tilastot valmiiksi, eli siivota pöytä tehdyistä asioista, mapittaa paperit, kirjata saavutukset ja katsoa myös eteen niin lupausten kuin ennustustenkin muodossa.

Valitettavasti aivan liian usein moni vanhalle vuodelle asetetuista tavoitteista kelpaa yhä tavoitteeksi myös uudelle vuodelle. Kuten itselleni tämä jatkuva kuntoilun aloittaminen, millä alkaa tässä iässä ja minun geeniperimälläni olla yhä korkeampi aika.

Sain tästä ”herätyksen”, kun tapasin sattumalta keskussairaalan tupakkapaikalla kaksi itsestäni vain jonkin verran vanhempaa mutta jo melko huonossa kunnossa olevaa vanhaa ystävääni, jotka ovat aina ylenkatsoneet kaikkea liikuntaa ja urheilua.   

Tänä vuonna onnistuinkin kuntoilemaan jo viitenä päivänä viikossa tunnin kerrallaan, mutta sitä kesti vain nelisen kuukautta. Nyt on tarkoitus onnistua paremmin, sillä veteraanien yleisurheilun SM-kilpailuihin on enää reilu puoli vuotta valmistautumisaikaa, ja muutama vetokin lyöty…

Vuodesta 2010 jäi aikakirjoihini kaksi isoa iloa. Ensimmäinen oli harjoituksineen ja esityksinen reilun parin kuukauden mittainen kesäteatterikokemus, joka oli alunperinkin motivoimassa Ilomantsiin muuttoani. 

Se on kurinalaista mutta myös vaistonvaraista touhua, missä joutuu laittamaan itsensä peliin ja kohtaamaan omia ”mörköjään”, kuten laulamisen yksin yleisön edessä ei niin kovin sulosointuisilla taidoillaan.

Toinen riemun aihe oli tietysti Blueberry Hill Blues & Jazz teltan onnistuminen niin esiintyjien kuin suuren yleisön osalta. Yhteistyökumppaneille edelleen iso kiitos, toivottavasti yhteistyö jatkuu samoissa merkeissä.

Tulevasta vuodesta tiedän vain sen, että se tulee olemaan jollain tavoin käänteentekevä ja erilainen. Odotan siltä paljon, ratkaiseviakin askeleita, joilla on vaikutusta pidemmällekin tulevaisuuteen.

Mitä ne ovat, niistä minulla ei ole aavistustakaan. Kuten teatterin lavalla, aion elää aistit avoinna ja vaistot valppaana, sillä tärkein tavoite lienee se, että on hereillä omassa elämässään. Sitä samaa toivon kaikille muillekin, hyvää uuttavuotta 2011!

 

Kari Rissanen

 

Kolumni - Rissasen rivit

Rivit ryömivät lehdestä nettiin

Tervetuloa rivieni pariin tänne nettiin te Pogostan Sanomista rivejäni säännöllisesti seuranneet lukijat, ja tervetuloa mukaan myös te uudet, toivottavasti jää molemmille tavaksi. Pyrin jatkamaan uusien juttujen julkaisua aina torstaisin, kuten oli lehdessäkin tapana. 

Lisäksi aion julkaista säännöllisesti myös vanhoja rivejäni, joihin lehdellä oli kertajulkaisuoikeus. Tavoitteena on koota parhaista vanhoista ”Rissasen riveistä” myös kokoelma.

Rivini ovat kummunneet pitkälti omasta elämästäni, niin hyvässä kuin pahassa. Olen kuvaillut yksityisen ja kokemusperäisen kautta yleistä ja koettanut antaa ajattelemisen aihetta sekä yllyttää ottamaan riskejä ja irtaantumaan rutiineista.

Toisinaan olen käsitellyt yhteiskunnallisia ilmiötä, johon olen hakenut jonkinlaista ylösalaisinkatsomisen kulmaa. Kaiken kaikkiaan ihminen ja maailma kiinnostavat minua, ja ovat ikuisia aiheitani kirjoitanpa kolumnia, lauluja tai mitä tahansa. 

Subjektiivisuus perustuu siihen, että olen tarkkaillut elämän ilmiöitä ja ollut monessa mukana; ” 50 osoitetta, 50 työpaikkaa ja satoja tavattuja ihmisiä”. Näistä kokemuksista pitäisi tarinoita riittää. 

En ole pahemmin sensuroinut itseäni, joten omia sanojani on päästy käyttämään toisissa yhteyksissä sujuvasti myös itseäni vastaan. Sellaisen riskin tässä ottaa, jos ei halua olla hajuton eikä mauton, kolhuja ja pettymyksiäkin tulee.

Oli tietenkin iso pettymys se, että rivini hyllytettiin lehdestä jo seitsemän kuukautta ennen vaaleja. Lippulaivani upposi ja söi yleistä kirjoitusmotivaatiotani. Mutta pettymyksissä piehtaroinnin sijaan pitää miettiä, mitä hyvää tästä voi poikia toisaalla.   

Jo lapsena pitäisi oppia pettymään sopivina annoksina. Olen aiemmin kehunut onnellisella lapsuudellani, johon ei kuulunut minkäänlaisia pettymyksiä, koska olin aina tyytyväinen, vähäänkin. Tästä onnellisuuden harhassa elämisestä johtuen pettymykset ja tappiot yllättävät minut vieläkin.    

Isoimmat pettymykset ovat ajoittuneet nykyisin syksyyn tai sitten mielialanmuutokset ovat alkaneet tavoittaa minutkin. Tästä ei voi vetää johtopäätöksiä, koska monet suurimmista iloistakin ovat ajoittuneet syksyyn. Kuten molemmat avioliittoot johtaneet seurustelut, tai itselleni merkittävät Irlantiin ja Ilomantsiin muuttoni.

Olen saanut täälläkin reilun kolmen vuoden aikana toteuttaa itseäni monella rintamalla, eikä pysähtymisen merkkejä ole ilmassa vieläkään. Näitä liikehdintöjäni pääsette nyt seuraamaan.Onhan tässä tulossa pian puolivuosisataa täyteen, eduskuntavaalit, siskontytölle luvattu Japanin matka ja toivottavasti yritystoiminnan käynistyminenkin, kaikki pelkästään kevään aikana. Nähdään!

Kari Rissanen

Johtopäätösten tekemisen sietämätön keveys

Rissasen rivit / Julkaistu Pogostan Sanomissa 10.1.2008

Jotkut varmaan tuntevat jossain muodossa tämän tarinan, jonka hatarasti muistaen seuraavaksi kerron. On ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista mielikuvaa elefantista. Sitten heidät viedään silmät suljettuna elefantin äärelle. Yksi saa koskettaa sen pientä häntää, yksi kiemurtelevaa kärsää, yksi kovaa torahammasta, yksi ohutta korvanlehteä, yksi valtavaa jalkaa, yksi tunnustella sen pehmeää kylkeä. 

Sitten jokaista heistä pyydetään kuvailemaan, millainen elefantti on. Voitte kuvitella, että selitysten kirjo on runsas. Ja se on aivan luonnollista.

Tämän saman kokokuvan saamisen vaikeuden äärellä me itse kukin olemme ja elämme. Yksi vähemmistöä edustavan rike leimaa silmissämme äkkiä koko vähemmistön rikollisiksi. Yksi sympaattinen kauppias tietyssä kauppaketjussa tekee kaikista ketjun myymälöistä sympaattisia. Kaupunkilainen tapaa yhden maalaisen, maalainen yhden kaupunkilaisen ja molemmat muodostavat nopeasti varman mielipiteen kaikista maalaisista tai kaupunkilaisista. 

Ja nämä ”kokemukset” voivat yhtä hyvin toisen käden tietoa, ja silti kuulijalle siirtyy asiasta se sama varma ja vakaa johtopäätös, joka siitä kertovallakin on. Jos ei luonnollista, niin ainakin ihmisluonnon mukaista tämäkin lienee. 

Luonnotonta on se, että suurin osa meidän ehdottomista mielipiteistämme ja arvomaailmamme peruspilareista perustuu mitättömän vähäisiin tosiasioihin. Mutta silti me olemme niin varmoja mielipiteistämme, että olemme valmiit tekemään äärimmäisiä tekoja niiden tähden. 

Mitä enemmän meillä on tietoa käytettävissämme, sitä kapeammaksi tietämisemme ja tyypittelymme näyttää käyvän. Surullista on, että suurin osa ei haluakaan saada oikeaa tietoa, tai korjata väärää tietoaan. Vielä suurempaa osaa mikään ”ei voisi vähempää kiinnostaa”, (evvk).

Jotta en syyllistyisi antamaan ”elefantista” väärää lausuntoa, jätän minä kaikenlaisen Ilomantsin ja ilomantsilaisuuden ruotimisen vielä myöhempiin kirjoituksiin. Totta kai, tänne muutettuani, moni on minulta kysynyt, miten olen täällä viihtynyt. 

Aivan samaa tapahtui, kun muutin aikanaan Dubliniin, niin irlantilaiset kysyivät, mitä pidän heitän maastaan? (Josta oli tullut muutamaksi vuodeksi minunkin maani..) Minulle nämä kysymykset merkitsevät samaa, kuin minulta kysyttäisiin, mitä pidän elämästä? Pidänkö olemassaolostani? Yeah!

Lopetetaan siis tarpeettomien johtopäätösten tekeminen eli luuleminen ja annetaan kaikkien kukkien  kukkia ja rikastuttaa elämäämme. Muistakaa, että kaikki mitä elämämme aikana koemme ja saamme tietoomme, on vain murto-osa siitä kokonaisuudesta, missä elämme. 

Kukapa meistä tuntisi maan sijainnin avaruuden äärettömyydessä, saati maapallon kaikki valtiot, tai edes Euroopan, tai edes Suomen kaikkine lääneineen, tai edes kotilääninsä kaikki kunnat, tai edes kotikuntansa kaikki kylät, tai kotikylänsä kaikki taloudet. Aika pieni, eikö totta, on tämä elämänpiirimme.

Kari Rissanen