Muutamia havaintoja Portugalista

Portugali on pieni maa, jolla on suuren maisemat. Tämän olen sanonut ennenkin eikä se ole miksikään muuttunut. Aivan upea paikka ja uskon, että ihmisetkin ovat ystävällisiä. Mutta tätä jälkimmäistä olen alkanut epäillä, kun olen seurannut kehonkieltä ja kasvojen ilmeitä heidän keksinäisissä satunnaisissa kohtaamisissa. Tilanteissa voidaan vaihtaa ihan rakentavasti sanoja ja hymy on herkässä, mutta poistuja saa kyllä usein peräänsä monenlaista jupinaa ja ilmettä.

Odotin Portossa junaa kahvilassa yhden tunnin ja seurasin, miten neljän arvatenkin jo eläkkeellä olevan herrasmiehen ryhmä kommunikoi. Keskustelun ohessa seurattiin ohikulkijat, heitä selvästi tunnistettiin tai muistettiin eri yhteyksistä, joitain jopa tervehdittiin, mutta ne ilmeet ja jälkikeskustelut, joita en luonnollisestikaan ymmärtänyt, vaikuttivat hyvin mielenkiintoisilta. Ne sisälsivät selvästikin niin paljon kritiikkiä ja juoruilua, että sitä saattoi pitää jo ihan harrastuksena. Että kokoonnutaan yhteen katselemaan ihmisiä ja haukkumaan heitä...

Vastaavaan ilmiöön olen törmännyt toisessa katolisessa maassa, Irlannissa. Edessä päin osataan käyttäytyä, mutta selän takana panetellaan ja haukutaan. Siitä kun ei kuulemma ole mitään hyötyä, jos sanoo pahasti edessä päin. Suomessa olen kyllä törmännyt enemmän siihen, että siitä on nimenomaan hyötyä ja tulee itselle hyvä mieli, että onnistuu sanomaan toiselle mahdollisimman pahasti edessä päin. Vaakakupissa ovat siis rehellisyys ja hyvät tavat.

Portossa näin myös ruokajonon. Täällä on paljon köyhiä, mutta olen ollut pääosin täällä onnellisen maaseudun rauhassa enkä isoissa kaupungeissa joten se puoli elämästä ei ole tullut esiin. Kun tulin hotellilta metrolla Porton keskustaan, kesti melkein kaksi minuuttia, ennen kuin minulle tultiin tarjoamaan huumeita. Vaikka olemukseni on nykyään ihan siisti, vaikuttaa silti, että kuulun aina vain näiden kauppiaiden potentiaaliseen asiakaskuntaan.

Lissabonissa en onnistu kävelemään kymmentä metriä ilman kaukaista kaupanteko vihjettä. He suuntaavat kulkunsa minua kohti ja kääntävät nyrkissä olevan sormipuolensa näkyviin ja minä pyöräytän hieman päätäni ja he muuttavat kurssiaan.

Katukauppiaat eivät ole ainoat jotka profiloivat minut virheellisesti potentiaaliseksi aineiden käyttäjiksi. Niin Helsingissä kuin Portugalissa myös lentokenttäviranomaiset tekevät säännöllisesti satunnaistarkastuksensa laukkuni tai vaatteiteni kuiduista. Siinä menee monta oikeaa salakuljettajaa ja pössyttelijää ohi jos tällaisten ennakkoluulojen perusteella toimitaan.

Koin tämän saman ennakkoluulon jo 80-luvun lopulla kun exän kanssa tultiin autolla Tanskasta Ruotsin lautalla Turun satamaan. ”Mistä sitä tullaan? Tanskasta. Jaaha, ajetaanpa sivuun.” Tuntikausien penkomisen tuloksena löysivät ainoan tuomisemme, exän veljentytölle tuomamme pehmolelun, jonka sisältöön emme olleet kajonneet.

Sen mitä olen tällä reissulla Porton tai Coimbran keskustoissa kävellyt, avoin kadulla tapahtuva prostituutio ei ole osunut vielä silmääni tai sitten olen liikkunut ”väärillä” kaduilla. Mutta valtakunnallisessa Correio da manha sanomalehdessä on monisivuinen liite postimerkinkokoisia kuvia alasti pyllistelevista naisista, joiden intiimit alueet on peitetty tähdillä.

Tämä convivio (=kanssakäyminen) palsta on hämmästyttävän avoin ja julkea puhelinnumeroineen. Ihan uutispuolelta on selvinnyt, että parittaminen on ainakin lain mukaan kiellettyä mutta omatoiminen prostituutio on monelle yleinen tapa hoitaa talousvaikeuksia, erityisesti yksinhuoltajille ja leskille mutta myös kotirouville ja ehkä juuri siksi se tehdääkin aika piilotellusti.

Maaseudun tyhjenemisen huomaa tässäkin pienessä kylässä. Tänä neljän kuukauden aikana on tässä tai ohikulkemissani naapurikylissä on tullut myyntiin ainakin  kymmenisen taloa. Osa on hyvin hyväkuntoisen ja uuden näköisiä, osa taas perusteellista remonttia vaativia. Ilmeisesti nuo aivan raunioina olevat talot ovat olleet myynnissä jo pidemmän aikaa. Oman tuloni jälkeen kylään on  muuttanutkin uusia asukkaita. Vieraista maista täällä asuu ainakin brittejä, skotteja, hollantilaisia ja australialaisia.

Paikallinen kauppaketju huvittaa, kun niiltä ilmestyy viikoittain tarjouslehti, mutta näyttää siltä, ettei kauppa millään tavoin valmistaudu näihin tarjouksiin. Ilmeisesti ne määritellään jossain ”ylhäällä”, ja sitten kun lehti ilmestyy myydään ei oota. Yksi maan suosituimmista kahvimerkeistä myytiin puolella hinnalla loppuun kaksi kuukautta sitten. Vasta viime viikolla sitä alkoi saada tästä alueen parhaasta kaupasta.

Jos et kuulu päivän ensimmäisten asiakkaiden joukkoon niin 50-60 prosentin tarjouksella myytävät viinit ovat yleensä loppuneet, koska hyllyssä on vain neljä viisi pulloa lajiaan, myös sitä tarjousviiniä. Viini on halpaa, mutta huomaa, että tarjoukset ohjailevat ostotottumuksia, selvästi muidenkin kuin itseni. Jos viiden kuuden euron viinin saa parilla kolmella eurolla, ostan sen mieluummin kuin parin euron normaalihintaisen viinin. Suomessa vastaava viini maksaisi varmaastikin pitkälti toistakymppiä.

Yllättävän useassa viinissä on ollut makuhaittoja, vuotavia tai epäilyttävän näköisiä korkkeja. Muu kuin korkki korkki olisikin maailmaan eniten korkkeja tuottavassa maassa pyhäinhäväistys. Mutta asia myös korjataan empimättä, kun menet pullon kanssa takaisin kauppaan.

Tyhjiä pulloja kauppa ei huoli, mutta lasin, purkkien, pienen metallin ja paperin keräyspisteitä näyttää olevan hyvin tasaisesti kaikkialla. Mutta ei niin tiheästi kuin käteisautomaatteja. Lehdissä on lukenutkin, että niitä on aivan liikaa, että pankkien pitäisi tehostaa toimintaansa ja karsia niitä.

Samaisella Porton reissullani, jonka päätarkoitus oli tietysti tutustuminen siellä ensimmäistä kertaa järjestettyyn Porto Bluesfest –festivaaliin, törmäsin iloiseen asiaan. Partiolaiset keräsivät baareista, ravintoloista, roskiksista, ympäristöstä, ihmisiltä muovisia pulloja ja sitten polkivat ne kasaan ja keräsivät säkkeihinsä. Se oli hyvä, näkyvä ja kuuluva demonstraatio ympäristön roskaamista vastaan.

Täällä aletaan valmistautua 40 asteen helteisiin. Niitä saattaa riittää kuukausiksi, kuten viime kesänä. Ihmettelin, miksi naapurini parturoi keväällä koko metsänsä siimaleikkurilla. Nyt kuulin paikallisilta että kasvillisuuden leikkaaminen metsien vieriltä on pakollista.

Kesällä pitäisi olla vihreää, mutta kun ruoho ja heinä leikataan sängelle ja aurinko porottaa 40 asteessa niin kaikki näyttää palaneelta. Parempi ehkä niin kuin oikeat metsäpalot, jotka leviävät lämmössä ja pitkässä heinässä hyvin nopeasti.

Minulla siis riittää vielä viikatteen kanssa heilumista ennen Suomi-lomaani. Kyselin baari-kahvilassa, jos joku haluaisi leikata heinät eläimilleen tai tuoda vaikka lampaansa tai hevosensa heinää syömään.  Kaikki keinot pitää käyttää, ettei joutuisi työhön itse. Asia on vielä vaiheessa.